

LEHTIKUVA
Mäkynen ihmettelee hallituksen tärkeysjärjestystä: ”Suomalaisia jumissa ulkomailla, mitä tekee hallitus?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen on jättänyt ulkoministeri Pekka Haaviston vastattavaksi kirjallisen kysymyksen ulkomailla olevien suomalaisten kotiuttamisesta Suomeen. Mäkynen ihmettelee, miksei ulkoministerillä näytä olevan samanlaista intoa koronarajoitusten takia ulkomaille jumiin jääneiden lainkuuliaisten Suomen kansalaisten auttamiseksi kuin Isis-perheiden pelastamiseksi al-Holin vankileiriltä.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tiedotti perjantaina 8.1.2021, että se keskeyttää Britanniasta Suomeen saapuvan matkustajalentoliikenteen ajalle 11.1.2021-18.1.2021. Britanniassa on edelleen jumissa suomalaisia lentokiellon takia. Joukossa on myös ilman vanhempiaan matkustavia alaikäisiä suomalaisia lapsia.
– Nämä lapset ovat käsittääkseni tavallisia suomalaisia lapsia, esimerkiksi 17-vuotias vaihto-oppilas. Ulkoministeriöstä on todettu, että suomalaisilla on perustuslaillinen oikeus palata kotimaahansa. Suomella tulisi olla vastaavien tilanteiden varalle valmiussuunnitelma, jossa ulkomaille jääneitä alaikäisiä suomalaisia lapsia pystytään kotiuttamaan mahdollisimman nopealla aikataululla, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen.
Hallituksen luotava selkeät toimintalinjat
Tarvittaessa Suomen on Mäkysen mielestä pystyttävä käyttämään lasten kotiuttamiseen esimerkiksi puolustusvoimien omaa kalustoa. Toinen varteenotettava vaihtoehto on se, että valtio vuokraa yksityisiltä lentoyhtiöiltä lentokoneet, jolloin suomalaiset saataisiin kotiutettua ulkomailta nopeasti vastaavissa tilanteissa. Lentokoneet ja merialukset ovat tehokas tapa kotiuttaa suomalaisia erilaisissa kriisitilanteissa.
– Hallituksen tulee luoda selkeät toimintalinjat sille, miten suomalaisten kotiutukset ulkomailta hoidetaan. Vastaavia tilanteita voi syntyä lähiaikoina lisää, jolloin on erittäin tärkeää, että hallitus pystyy tekemään nopeat toimenpiteet ulkomailla olevien suomalaisten kotiuttamiseksi, Mäkynen linjaa.
Asioiden tärkeysjärjestys oudoksuttaa
Mäkynen ihmettelee hallituksen tärkeysjärjestystä silloin, kun ulkomailla on suomalaisia jumissa:
– Ulkoministeri Pekka Haaviston piti saada hinnalla millä hyvänsä vapaaehtoisesti ulkomaille terroristiseen toimintaan lähteneitä Suomen kansalaisia takaisin Suomeen. Ulkoministerillä ei näytä olevan samanlaista virkaintoisuutta silloin, kun lainkuuliaiset suomalaiset jäävät jumiin ulkomaille koronarajoitusten vuoksi.
– Täytyy vain ihmetellä, onko hallitus näin välinpitämätön silloin kun on tosi kyseessä ja viattomia lapsia joutuu virumaan ulkomailla vailla tietoa siitä, milloin Suomi aikoo kotiuttaa heidät. Herää myös perusteltu kysymys siitä, että rikotaanko tässä jo perustuslakia, kun keinoja suomalaisten kotiuttamiseen olisi, mutta hallitus ei ilmeisesti aio niitä käyttää?
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronarajoitukset matkustusrajoitukset Al-Holin leiri kirjallinen kysymys Pekka Haavisto Jukka Mäkynen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Isis-naisten kotiuttaminen hallituksen mukaan välttämätöntä – Purra: Miksi Suomi ei onnistu siinä, missä muut maat onnistuvat?

Ranska ottaa Isis-leiriltä vain lapsia – äidit jäävät vastaamaan rikoksistaan

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Ministerit kiersivät kysymykset Haaviston asemasta

Meri: Al-Holin matkakustannukset lankeavat suomalaisten maksettavaksi

Mäkynen: Kaatumisharjoittelu lisättävä koulujen opetussuunnitelmiin – kaatumisten ja liukastumisten kustannukset valtavia
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Koponen vastaa Razmyarin rasismisyytöksiin: Kun SDP:ltä puuttuu uskottava talouslinja, se näkee rasisteja jo unissa ja sängyn alla
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar arvioi Iltalehden haastattelussa uskovansa, että perussuomalaiset tulevat tekemään vaalien alla rasistista kampanjaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää puheita hämäyksenä.

Demarit menettävät työläisäänestäjiään ruotsidemokraateille – vaikeneminen maahanmuutosta johtaa joukkopakoon
Sosialidemokraattinen puolue on Ruotsissa menettänyt huomattavan osan perinteisistä työläiskannattajistaan. Virta on vienyt ruotsidemokraatteihin, joka tänään kilpailee suurimman työväenpuolueen asemasta. Syynä puolueen vaihtoon näyttäisi tutkijoiden mukaan olevan demareiden näköalattomuus ja maahanmuuttoon liittyvien ongelmien väistely.















