

Sote-kokouksen avauspuheenvuoro. / SU
Mari Rantanen vetoaa Uudenmaan sotekokouksessa: ”Hallitus, palatkaa maltin ja tolkun tielle”
Ensihoitajana toimiva helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Mari Rantanen (ps.) vetosi maan hallitukseen tunteikkaassa puheenvuorossa Uudenmaan valtuustojen yhteisessä sotekokouksessa. Rantanen kysyi, mihin tarvitaan 17 maakuntaa Uudenmaan lisäksi, jos Uudenmaan on yksin vastattava 1,6 miljoonan ihmisen palveluista. Suomen Uutiset julkaisee Rantasen puheenvuoron kokonaisuudessaan.
Olemme kokoontuneet tänään erittäin harvinaiseen mutta sitäkin tärkeämpään tilaisuuteen. Olemme kokoontuneet kuntalaistemme parhaaksi ja heidän etujensa puolustamiseksi. Ja yhdessä me olemme vahvoja.
Sote ja maakuntauudistuksesta on sanottu lähes kaikki mitä siitä sanottavaa on. Puheenparsia ja lausuntoja ovat antaneet sekä asiantuntijat että poliitikot, mutta syystä tai toisesta maan hallituksella on korvat kiinni ja uppiniskainen ote maan suurimpaan uudistukseen, joka on viemässä maatamme kohti tuntematonta. Oletettavasti päin jäävuorta, kuten ohjattiin muuten Titanic aikoinaan. Sekin turma olisi ollut mahdollisesti vältettävissä kun vauhti ei olisi mennyt järjen edelle.
Sote ei tue tavoitteita kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia. Päinvastoin, kustannukset todennäköisesti nousevat. Asiantuntijana on toiminut osakkeenomistaja, ei substanssiosaaja.
Suunnitellussa Uudenmaan maakunnassa on väestömäärä 1,6 miljoonaa ihmistä. Loput 17 hoitaisi loppua Suomea. Siis 17 muuta maakuntaa hoitaisi loppua kahta kolmasosaa Suomen väestöstä. Jos kerran 1,6 miljoonaa ihmistä voitaisiin hoitaa yhden maakunnan toimesta, mihin tarvitaan 17 muuta? Virastot, johtajat, valtuustot, hallitukset, lautakunnat ja niin edelleen. Paljon on paikkoja myös poliitikoille..
Sote ja maakuntauudistus on yksinkertaisesti huono. Näyttää siltä, että koko valmistelussa on unohtunut se tärkein. Asukas, asiakas, potilas, veronmaksaja ja heidän etunsa. Sen sijaan keskiössä on sulle-mulle-mulle-mulle-politiikka, jossa kokoomus saa valinnanvapauden, keskusta ikiaikaisen haaveensa maakunnista, siniset joojoo-miehen roolin ja veronmaksajalle jää käteen musta pekka.
On aivan selvä asia, että uudistus soteen tarvitaan. Kun kysymyksessä on yhteisten veroeurojen käyttö, on niiden kanssa toimittava vastuullisesti ja siten, että rajatulla rahamäärällä saadaan mahdollisimman monelle terveyshyötyä. Mistä löytyisi nyt se vastuullinen taho, joka uskaltaisi viheltää pelin poikki? Uskaltaisi todeta, että tämä malli sisältää liikaa riskejä. Vastuullisuutta olisi myös se, että uudistus tehtäisiin parlamentaarisesti, siis siten että kaikki puolueet voisivat osallistua sillä se takaisi uudistuksen jatkuvuuden myös vaalien jälkeen. On täysin kestämätön ajatus, että jokin muu intressi kuin ihmisten hyvinvointi, terveys ja järjestelmän varmuus voisi olla suurempi vaikutin silloin kun säädetään lakeja, jotka koskettavat terveydenhuoltoamme. Maakunnilla me emme tee yhtään mitään.
Kaikille sattuu mokia joskus, myös päätöksenteossa. Se on hyväksyttävää, mutta on lähes anteeksiantamatonta olla korjaamatta niitä. Etenkin kun jo useampi käsi on noussut virheen merkiksi.
Arvoisa hallitus, me vetoamme nyt teihin. Uusimaa vetoaa teihin. Palatkaa maltin ja tolkun tielle.
Perussuomalaiset kannattavat nyt esitettyä lausuntoa yhteiseksi kannanotoksi koskien sote ja maakuntauudistusta.
Kiitos.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












