

MATTI MATIKAINEN
Meri: Sisäilmasairaille perustuslain mukaiset oikeudet
Ei voi olla niin, että vain pari valtion organisaatiota määrittelee sen, onko tuhansien ihmisten sairastumisissa ja työkyvyttömyydessä kysymys sairaudesta vai ”luulotaudista”, ärähtää kansanedustaja Leena Meri.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Meri osallistui valtioneuvoston kanslian järjestämään Terveet tilat -seminaariin 5.6.2018. Seminaariin osallistuivat mm. eduskuntaryhmien puheenjohtajat sekä ministerit Kimmo Tiilikainen (kesk.) ja Sanni Grahn-Laasonen (kok.).
Päättäjät tulevat jälkijunassa
Omassa puheenvuorossaan Meri korosti sitä, että julkisen vallan on huolehdittava ihmisten terveydestä, turvallisesta ympäristöstä ja sosiaaliturvasta.
– Nämä kuuluvat perustuslaissa oleviin ihmisten perusoikeuksiin. Siksi sisäilmaongelmille on pakko tehdä jotain, vaikka päättäjät tässä nyt jälkijunassa tulevatkin. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä nostikin viime kesänä sisäilmaongelmat, niiden torjunnan ja sairastuneiden oikeudet yhdeksi kärkihankkeekseen, johon panostetaan.
Sairastuneille oikea diagnoosi
Meri toi kentältä viestiä ja sanoi, että ongelmistaan kertovat ihmiset ovat viestittäneet luottamuspulasta. Sairastuneiden ihmisten ääni ei näytä valmistelussa kuuluvan päätöksentekijöille.
– Erityisongelmana on se, etteivät sairastuneet saa kunnollista diagnoosia. Diagnoosi takaisi heille oikeudenmukaisen työkyvyttömyyseläkkeen tai sosiaaliturvan. Koska asianmukaista diagnoosia ei saa, moni hakee lääkäreiltä mielenterveyslausuntoa, Meri kertoo.
Luottamuspulaan on Meren mielestä ratkaisuna moniäänisyys, erilaisten osaajien kuuleminen.
Tutkimusta ja sisäilmaklinikoita
Meri kuuluu eduskunnan sisäilmaryhmään, joka on laatinut parikymmenkohtaisen toimenpideohjelman ympäristöministeriölle. Tuo toimenpideohjelma on melko kattava, mutta hänen mukaansa siihen pitäisi lisätä kaksi kohtaa.
– Tarvitsemme ehdottomasti Suomeen tutkimusta ja hoitoa antavia sisäilmaklinikoita. Tarvitsemme myös ns. väistöasuntoja, joissa sisäilmasta sairastuneet voivat asua siihen saakka, kunnes vaikkapa oma koti on remontoitu asumiskuntoon, Meri totesi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Turvapaikanhakijoille löytyy hätämajoitus, mutta sisäilmasairastuneille ei

Perussuomalaiset jättivät lausuntonsa STM:lle: Sisäilmasta sairastuneille potilaille sosiaaliturvaa

Eläkkeellä oleva biokemisti: ”Työterveyslaitoksen turhat hometestit olivat huijausta ja sairastuneiden turhaa pahoinpitelyä”

Immonen: Suomessa tarvitaan lisäpanostuksia puurakentamiseen
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













