
Merkelin puolueen EU-vaalitavoiteena on rakentaa EU-myönteinen enemmistö, jossa ei ole tilaa populisteille – paitsi ehkä Orbánille
Politico-verkkojulkaisun haastattelussa Saksan CDU-puolueen puheenjohtaja Annegret Kramp-Karrenbauer (AKK) hahmotteli puolueensa kantoja lähestyviä EU-parlamenttivaaleja koskien.
AKK hahmotteli, että Euroopan on siirryttävä USA:n ja Kiinan strategisten päätösten passiivisesta sivustakatsojasta aktiiviseksi toimijaksi. Eurooppa tarvitsee omaa teollisuuspolitiikkaa, erityisesti Kiinan epäreiluksi katsotun kauppapolitiikan takia. Teollisuuspolitiikalla hän viittasi mm. eurooppalaisten suuryritysten fuusioiden sallimiseen, vaikka ne saattaisivatkin vähentää kilpailua Euroopassa.
Politicon kysyessä, mitkä puolueet ja tahot voisivat EU-vaalien jälkeen muodostaa ”rakentavan Eurooppa-myönteisen enemmistön”, AKK puhui kautta rantain, mutta Politico tulkitsi puheiden tarkoittavan, että AKK:n visiossa enemmistö muodostuisi EPP:n ympärille, ja siihen voisivat kuulua sosialistit, liberaalit ja Ranskan Emmanuel Macronin johtama En Marche. Myös vihreille AKK olisi valmis osoittamaan yhteistyötä tietyin varauksin – AKK toteaa ympäristöpolitiikan sovittamisen talouskysymyksiin ”hyvin vaikeaksi”.
Niinsanottuja kansallismielisiä tai vasemmisto- ja oikeistopopulisteja AKK ei maininnut. Politico päättelikin, että AKK:n EU:ssa ei näille ryhmille ole päätöksenteossa sijaa.
Kuitenkin AKK:n mielestä on parempi, että kiistanalainen Unkarin pääministeri Viktor Orbán ja hänen Fidesz-puolueensa jatkavat EPP:n jäseninä, koska siten keskusteluyhteyden säilyttäminen ja vaikuttaminen Fideszin politiikkaan olisi helpompaa.
Toimittajan kommentti:
AKK näyttää haluavan jatkaa Saksa-Ranska-akselin valta-asemaa EU-asioista päätettäessä, ja kaikki tahot, jotka ovat suostuvaisia lisäämään EU-integraatiota, ovat tervetulleita muodostamaan ”rakentavaa enemmistöä”. Mutta koska samanaikaisesti Orbán kelpaa AKK:n mielestä EPP:n jäseneksi, kyseessä ei ole mikään arvopohjakysymys, vaan hieman epätoivoiselta tuoksahtava pyrkimys pyrkiä kasaamaan ntegraatiomyönteinen enemmistö hinnalla millä hyvänsä.
VoteWatch-sivuston tuore arvio EU-parlamenttipaikoista kertoo, että tähän asti kaksi suurinta ryhmää – EPP ja S&D – eivät enää vaalien jälkeen muodostaisi kaksistaan ehdotonta enemmistöä. Jatkossa päätöksien taaksen pitäisi siis saada myös ALDE. ”Kansallismielisten” puolueiden uskotaan saavan EU-parlamenttipaikoista neljänneksen, ja mikäli ne liittoutuisivat yhdeksi ryhmäksi, siitä tulisi EU-parlamentin toiseksi suurin heti EPP:n jälkeen. Realistisempaa kuitenkin on, että ne kaikki eivät samaan ryhmään tulisi mahtumaan, ja uudesta ”kansallismielisestä” ryhmästä tulisi parlamentin kolmanneksi suurin.
Käytännössä siis EU-integraation eteneminen on vaarassa, ellei jatkossa keskeisiin päätöksiin löydy samanaikaisesti EPP:n, S&D:n ja ALDEn tuki. Ja koska kaikkien kolmen tukeen ilman laajoja kompromisseja ei ole aina luottamista, AKK haluaa varmistaa päätöksenteon pitämällä EPP-ryhmän jäsenkriteerit löyhinä, ja olemalla valmis yhteistyöhön kaikkien ryhmien kanssa.
Kaikki käy, kunhan se on integraatiomyönteistä.
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksan CDU:n konservatiivisiipi haluaa pikaisesti liittokanslerivaihdoksen

Orbán valmis viemään puolueensa ECR-ryhmään EPP-potkujen jälkeen
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










