
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Miko Bergbom: Hallituksen kiristysesitykset katujengien rikoksiin tulevat enemmän kuin tarpeeseen
Suomen ei pidä toistaa Ruotsin virheitä, joiden seurauksena katujengirikollisuus pääsi ryöstäytymään hallitsemattomaksi ilmiöksi, aiheuttaen vakavaa väkivaltaa ja turvattomuutta koko yhteiskunnassa, painottaa kansanedustaja Miko Bergbom.
Hallitus esittää rikoslakiin muutoksia, jotka tulevat koventamaan rangaistuksia etenkin katujengirikollisuuden saralla. Uudistusten myötä rikoksen tekeminen osana rikollisjoukkoa sekä niin sanottu nöyryytysväkivalta lisätään rangaistuksen koventamisperusteiksi. Lisäksi alle 15-vuotiaan käyttäminen rikoksen tekemisessä säädettäisiin erilliseksi rikokseksi. Uudistusten tavoitteena on lisätä rikosoikeudellista pelotetta ja estää uusien rikosten syntyä.
– Hallituksen kiristysesitykset katujengien rikoksiin tulevat enemmän kuin tarpeeseen. Viime vuosina on nähty paljon sosiaalisessa mediassa leviävää materiaalia, kun uhrien pahoinpitelystä levitetään videoita. Tällaisten nöyryyttävien ja barbaaristen tapojen kuuluukin olla kovemmin rangaistavia. Toivon, että näillä saataisiin aikaan pelotevaikutusta, mutta myös oikeutta uhreille, toteaa kansanedustaja Miko Bergbom.
– Suomen ei pidä toistaa Ruotsin virheitä, joiden seurauksena katujengirikollisuus pääsi ryöstäytymään hallitsemattomaksi ilmiöksi, aiheuttaen vakavaa väkivaltaa ja turvattomuutta koko yhteiskunnassa.
Viesti TikTok-sukupolvelle
Bergbom haluaa puhua erityisesti nuorille, jotka saattavat ihannoida niin sanottua katujengikulttuuria. Katujengit ja niihin liittyvä rikollisuus ovat kasvava ilmiö, joka näkyy yhä enemmän myös sosiaalisessa mediassa. Somessa leviävillä videoilla romantisoidaan väkivaltaa, rikoksia ja jengielämää, vaikka todellisuus on usein karua ja päättyy harvoin hyvin.
– Olen viime vuosina nähnyt erityisesti TikTokissa ilmiötä, jossa niin sanottua ”roadman” elämää ihannoidaan ja arvostetaan. Toivoisin, että nuoret pysähtyisivät ja miettisivät aidosti, minkälaista elämää rikosten, huumeiden ja väkivallan keskellä eläminen on.
– Se ei ole, kuten nuoret sanovat ’leffaa bro’, vaan raakaa elämän varjopuolta, jossa tarina harvoin päättyy onnellisesti. Opiskelkaa, etsikää töitä tai ryhtykää yrittäjäksi. Katujengiin kuuluminen ei ole mikään hieno tai arvostettava asia kenenkään mielestä, Bergbom sanoo.

PS ARKISTO
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Hallitus esittää kovempia rangaistuksia katujengirikollisuuteen ja nöyryytysväkivaltaan syyllistyville
Hallituksen esityksessä rikoslain muuttamiseksi ehdotetaan, että katujengeissä tehdyistä rikoksista ja nöyryytysväkivallasta määrättäviä rangaistuksia kovennettaisiin. Alle rikosvastuuikäisen lapsen käyttämisestä rikoksen tekemiseen säädettäisiin rangaistavaksi erikseen ja ankarammin.

”Suomessa ei ole katujengiongelmaa” – poliisin erikoisryhmä tutkii mahdollista jengimurhaa Espoossa
Poliisin katujengitutkintaryhmä tutkii ensimmäistä eteensä tullutta murhaa. Murhan uhri on poliisin mukaan alle 20-vuotias mies. Hänet ammuttiin hengiltä puoliltaöin Espoon Suvelassa yleisellä paikalla.

PS-poliisikansanedustajat: Väkivallan torjunta vaatii konkreettisia tekoja – ”Oikeus tutkia reppuja ja laukkuja ennaltaehkäisi väkivallantekoja”

Oikeusministeri Leena Meri: Pidättäminen ja matkustuskielto mahdolliseksi myös alle 15-vuotiaille rikoksesta epäillyille

Hallitus tehostaa nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaa – tavoitteena rikoskierteen nopea katkaisu

Sisäministeri Mari Rantaselta tyly viesti katujengiuraa suunnitteleville nuorille: ”Kadut eivät kuulu jengeille, joten tänne on turha tulla hillumaan – Suomessa on tehokas poliisi”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











