Mitä ihmettä nyt, Italia? Puolet italialaisista haluaisi maahan superjohtajan, jonka ei tarvitsisi välittää vaaleista

11.12.2019 |20:29

ITALIA | Jopa 48,2 prosenttia italialaisista haluaisi maalleen johtajan, jonka ei tarvitsisi huolehtia poliittisesta vastuusta, vaaleista tai parlamentista, uutistoimisto Reuters kirjoittaa.

Politiikan luottamuspula nostaa laitaoikeiston kannatuslukuja. Maan suosituin puolue on Matteo Salvinin johtama Liitto. Puoluetta äänestäisi joka kolmas italialainen. Lisäksi 10 prosenttia italialaisista äänestäisi Italian veljet -puoluetta.

”Messiasmaista” johtajaa kaivataan eniten työväenluokassa. Kaksi kolmesta työläisistä kaipaisi maalleen tällaista superjohtajaa.

Lyhytikäisiä hallituksia

Italian hallitusten keski-ikä on vähän reilu vuosi. Kolmen kuukauden ikäinen Viiden tähden liikkeen ja sosiaalidemokraattien hallitus natisee jo liitoksistaan.

Maan talouden horrostila on ruokkinut poliittista epävakautta. Yhteisvaluutan ajan Italian talous on käytännössä polkenut paikoillaan.

69 prosenttia italialaisista kuvaakin tulevaisuuttaan epävarmaksi. Myönteistä tulevaisuutta odottaa vain alle 14 prosenttia italialaisista. Apeita tulevaisuuden kuvia maalaa hieman yli 17 prosenttia maan kansalaisista.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen

07.09.2026 |16:40
5.
Suomen uutiset logo

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

03.09.2026 |12:21
7.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17
9.
Suomen uutiset logo

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle

05.09.2026 |12:00

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi