
MT: Keskustalaisen Ilkka-lehden ex-päätoimittaja ei edelleenkään pidä politiikkojen suoraa tukemista ongelmana, harmittelee median yksiäänisyyttä
Ilkka-lehden ex-päätoimittaja Kari Hokkanen katsoo Maaseudun Tulevaisuudelle (MT) antamassaan haastattelussa journalismin muuttuneen yksimielisemmäksi ja yksiäänisemmäksi.
– Aikaisemmin meillä oli moniarvoisempi lehdistö. Eivät yksittäiset lehdet olleet moniarvoisia, mutta kokonaisuus oli moniarvoinen, kun erilaiset näkemykset ja maailmankatsomukset pääsivät esiin, Hokkanen kommentoi MT:lle.
Ilkka oli Hokkasen komennossa ”peittelemättömän keskustalainen lehti”. Kehityksen eräänlaisena huipentumana Ilkka valjastettiin 1996 eurovaaleissa kaikella voimallaan keskustalaisen ehdokkaan Kyösti Virrankosken kampanjan taakse. Hokkasen mukaan Ilkkaa teki ”Köpistä” mepin.
2000-luvun alussa Ilkka oli nostamassa pääministeriksi pohjanmaalaista Anneli Jäätteenmäkeä (kesk.).
SDP:n Paavo Lipponen tympääntyi lehteen siinä määrin, että nimitteli Hokkasta ja Keskisuomalainen-lehden nyt jo edesmennyttä päätoimittajaa Erkki Laatikaista ”maakuntiaan terrorisoiviksi satraapeiksi”.
”Nykyään raha omistaa sanan”
Hokkanen katsoo maakuntalehtien päätoimittajien roolin muuttuneen täydellisesti. Hänen mukaansa olisi vaikeaa kuvitella, että Ilkka, Pohjalainen tai Keskisuomalainen ottaisivat kantaa tiettyjen ehdokkaiden puolesta.
– Eihän päätoimittaja voi enää vastata lehtensä linjastakaan, kun omistuksen ketjuuntumisen kautta jopa puolet tulee ulkoa.

Kari Hokkanen. Kuva vuodelta 2002. Lehtikuva.
Ilkkaa 27 vuotta päätoimittaneen Hokkasen mukaan osakkeenomistajien ja rahan valta on korostunut suhteessa mediatoimijoihin.
– Nykyään raha omistaa sanan. Sana on olemassa tuottaakseen rahaa omistajilleen. Ennen omistajan tehtävä oli hankkia rahaa, jotta saatiin levitetyksi sanaa.
Entiset äänenkannattajat
Ilkka irrottautui virallisesti keskustan äänenkannattajuudesta 1997, minkä vuoksi lehden linjapaperi kirjoitettiin uusiksi.
Maakuntalehtien ns. linjapapereista väitöstyön tehnyt Keijo Lehto määritteli (pdf, s. 307) keskustataustaisiksi lehdiksi seuraavat: Etelä-Saimaa, Iisalmen Sanomat, Ilkka, Itä-Savo, Kainuun Sanomat, Keskipohjanmaa, Keskisuomalainen, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Savon Sanomat.
Lehdon mukaan vihoviimeinenkin suomalainen maakuntalehti pyyhki linjapapereistaan puoluesidokset vuoteen 2002 mennessä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kari Hokkanen Maaseudun Tulevaisuus Savon Sanomat Pohjolan Sanomat Lapin Kansa Keskisuomalainen Keskipohjanmaa Kainuun Sanomat Itä-Savo Ilkka Iisalmen Sanomat telä-Saimaa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Professori Vihavainen: Helsingin Sanomien loistoaikaa olivat kylmän sodan vuodet

PS-kansanedustajat: Poliitikkoja saa arvostella, toimittajia ei – ”Media vastatkoon huutoonsa ja lopettakoon ihmisten leimaamisen ja asenteellisen uutisoinnin”

Halla-aho: Median harjoittama ”persuntorjunta” on vienyt huomiota pois asiakysymyksistä

Suomen Kuvalehden toimittaja vertaa suomalaista sensuurimentaliteettia egyptiläiseen: ”Egyptissä televisiokelvotonta on ateismi, meillä konservatiivisuus”

Toimittajat ilman rajoja -järjestön pomo: ”Liian monella toimittajalla akateeminen koulutus ja vasemmistoliberaali arvomaailma”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää










