

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Muslimit valittivat valtiolle – tarjoilu tökkii vankilassa
Kolme muslimivankia on tehnyt Ruotsin oikeusasiamiehelle valituksen loukkaavasta kohtelusta malmöläisessa vankilassa.
Miehille ei ollut järjestetty ruokatarjoilua selliin illaksi paaston jälkeen.
Kolme muslimivankia kirjoittavat oikeusasiamiehelle suuntaamassaan valituksessa, että vankilan imaami oli kehottanut heitä paastoamaan pyhiinvaeltajien tärkeimpänä päivänä. Samana päivänä elokuussa kyseiset vangit ilmoittivat vankilan johdolle, että useampikin muslimi aikoo osallistua paastoon. Vangit halusivat illallisen selliinsä klo 20.35 sen sijaan, että olisivat nauttineet ateriansa normaalin aikaan ruokasalissa.
Syökää ruokalassa tai olkaa nälässä
Vankilan johto ilmoitti, että he eivät pysty ratkaisemaan ongelmaa, vaan vangit saavat syödä normaaliin aikaan tai olla nälässä.
– Me muslimivangit tunnemme itsemme loukatuksi ja vankeinhoitolaitos on kohdellut meitä epäoikeudenmukaisesti, valituksessa lukee.
– Vankeinhoitoa koskevan lain mukaan jokaisella vangilla on oikeus harjoittaa uskontoaan mutta tässä tapauksessa laitos käyttää väärin omaa lakiaan meitä vastaan, valitusteksti jatkuu.
Johto ei tiennyt koko paastosta
Vankilan johto ei ylipäätään edes tiennyt että kyseinen paasto oli olemassa.
– Koska paasto tuli tietoomme vasta samana päivänä kun erikoisruokailu piti toteuttaa, emme olisi millään muotoa ehtineet hoitaa sitä annetussa ajassa, toteaa vankilan johtaja.
– Jos imaami olisi ottanut asian pöydälle säännöllisissä kokouksissamme, olisimme toki voineet varautua ja hoitaa iltaruokailun.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Imaami syytteeseen vihasaarnasta Tanskassa – kehotti tappamaan juutalaisia

Riita rukouskutsusta ratkeamassa yllättävällä tavalla Ruotsissa: puhelimen sovellus korvaa mullahin huudon

Immonen vaatii toimia uskonnollisen radikalisoitumisen ehkäisemiseksi vankiloissa: ”Imaamit vierailevat ilman minkäänlaista seurantaa”

Packalén vaatii: Omien älypuhelinten käyttöoikeus kiellettävä avolaitosvangeilta
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.














