

LEHTIKUVA
Näin Jimmie Åkessonista tulee pääministeri – opposition yhteistyö tiivistyy Ruotsissa
Oppositiopuolueiden yhteistyö tiivistyy Ruotsissa kiihtyvällä vauhdilla sanoista tekoihin. Demarijohtoisen punavihreän hallituksen kompurointi rikollisuuden ja maahanmuuton kaltaisissa kysymyksissä vauhdittaa kimppakehitystä. Jimmie Åkesson voi piankin olla maan uusi pääministeri.
Ruotsidemokraatteja, kokoomusta ja kristillisdemokraatteja kannattaa jo puolet Ruotsin äänestysikäisistä.
Oppositiopuolueet ovat lähestyneet toisiaan merkittävästi sitä mukaa, kun maan hallitus on epäonnistunut pyrkimyksissään ratkaista kansalaisia eniten suivaannuttavia arjen ongelmia.
Valta vaihtuu – eliitti yskii
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson on lounastanut rakentavasti kristillisdemokraattien johdon kanssa, jonka tuloksena kristilliset ovat valmiita yhteistyöhön yli opposition puoluerajojen. Kokoomuspuolueen puheenjohtaja Ulf Kristersson on hänkin edeltäjänsä kanssa eri linjoilla, eikä enää näe ruotsidemokraatteja rasistisena puolueena.
Aftonbladetin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Ruotsin politiikassa voi lähivuosina tapahtua suuria ja vähintäänkin hallitus on kaikella todennäköisyydellä vaihtumassa. Kirjanoppineet ovat kuitenkin kannanotoissaan varovaisia ja näkevät kauhut kaikkialla. Åkesson Ruotsin peräsimessä on monelle eliitin jäsenelle henkisesti lähestulkoon ylitsekäymätön paikka.
Kova paikka kokoomuksellekin
Käytännössä kovin paikka on kuitenkin kokoomuksella, jonka on jo historiallisesti pitänyt luovuttaa ruotsidemokraateille ikiaikainen paikkansa suurimpana oppositiopuolueena. Jos ruotsidemokraattien kannatus nousee nykyistä vauhtia, puolue on seuraavissa vaaleissa koko maan suurin ja pääsee siten aloittamaan hallitustunnustelut.
Asema maan suurimpana edellyttää puolueelta suurta päätöstä: haluaako ruotsidemokraatit uskottavaksi vaihtoehdoksi kansan silmissä valtionhoitajana, vai olisiko parempi yrittää nostaa kannatusta oppositiosta.
Aika tarttua toimeen
Itse asiassa ratkaisu loistaa kristallinkirkkaana reaalipoliitikkojen silmien edessä. Vanhat puolueet peesaavat yhä kiihkeämmin ruotsidemokraatteja kuntatalouteen, maahanmuuttoon ja rikollisuuden torjuntaan liittyvissä kysymyksissä. Asialliset erot eri puolueiden välillä ovat aatesuuntaan katsomatta kaventuneet silmissä.
Niinpä ruotsidemokraattien ei tarvitse enää korostaa vaihtoehtojaan, vaan on aika tarttua toimeen. Siksi Jimmie Åkesson on kaikella todennäköisyydellä Ruotsin seuraava pääministeri.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraateille mitattiin ennätyskannatus – puolueella on keinot väkivallan lopettamiseen

Valtamedian vaalivaikuttaminen osoittautui valepropagandaksi – Göteborgin autopalot eivät olleet ruotsidemokraattien sytyttämiä

Ruotsidemokraattien gallupmenestys ei ole sattumaa – Tutkimus: puolueen teemat herättävät luottamusta lähes kaikilla politiikan osa-alueilla

Demarit paniikissa, ruotsidemokraatit nousemassa maan suurimmaksi puolueeksi

Kansa haluaa panna pisteen ruotsidemokraattien syrjinnälle

Ay-liike ruotsidemokraattien taakse – sosialidemokraattien kannatus sukeltaa

Näin ruotsidemokraatit yrittää voittaa herruuden verkossa

Ruotsidemokraatit nyt suurin puolue – sosiaalidemokraattien hegemonia päättyi Ruotsissa

Halla-aho: Muut puolueet haluavat toistaa kaikki Ruotsin virheet
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













