

LEHTIKUVA
Halla-aho: Muut puolueet haluavat toistaa kaikki Ruotsin virheet
Ruotsin kokoomusjohtaja pyysi äskettäin omasta ja puolueensa puolesta anteeksi maahanmuuttokatastrofista varoittaneiden haukkumista ja vaientamista, joka on jatkunut jo vuosia. Perussuomalaisten Halla-aho varoittaa suomalaisia siitä, että muut puolueet haluavat toistaa kaikki Ruotsin tekemät virheet niin maahanmuutossa kuin mielipideterrorissakin.
Suomen Uutiset kertoi eilen, että Ruotsin kokoomuksen Ulf Kristersson esitti Facebookissa anteeksipyynnön niille maahanmuuton mukanaan tuomista ongelmista varoittaneille, joita hänen puolueensa on vuosikymmenien varrella haukkunut ja yrittänyt vaientaa.
Kristersson toteaa, että jo 90-luvulta alkaen monet ovat kritisoineet liian suuren maahanmuuton mukanaan tuomia ongelmia, kuten syrjäytymistä, sosiaalisia jännitteitä yhteiskunnassa ja rikollisuutta. Mutta poliitikot ovat sivuuttaneet tämän rakentavan kritiikin tai peräti yrittäneet vaientaa sen.
Kokoomusjohtajan mukaan jengirikollisuus, ammuskelut ja teloitukset kaduilla ovat vahvasti sidoksissa aivan liian suureen maahanmuuton määrään.
– Kehitys on ollut mitä suurimmassa määrin ennustettavissa, Kristersson kirjoittaa.
Ongelmista varoitettu vuosia
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti kantaa Kristerssonin kirjoitukseen omassa Facebook-päivityksessään.
– Suomessa puolueet ovat erimielisiä monesta asiasta, mutta kaikki puolueet perussuomalaisia lukuunottamatta ovat hartaan yksimielisiä yhdestä asiasta: kaikki Ruotsin tekemät virheet niin haittamaahanmuuton kuin mielipideterrorinkin osalta on toistettava meillä – ja mitä nopeammin, sen parempi, Halla-aho kirjoittaa.
– Näiden puolueiden äänestäjien on syytä kysyä itseltään: Haluanko, että yhteiskunta tuhoutuu ympäriltäni kuten Ruotsi on tuhoutunut? Lämmittävätkö minua siinä vaiheessa anteeksipyyntö ja selittelyt?
– Kuten Kristersson kirjoittaa, kehitys ei ole tapahtunut äkkiä ja yllättäen. Se oli nähtävissä vuosia sitten, ja siitä varoitettiin. Sama kehitys on nähtävissä Suomessa juuri nyt, Halla-aho korostaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ulf Kristersson Jengirikollisuus Kotouttaminen Integraatio Ruotsi Jussi Halla-aho Kokoomus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Oppositiojohtajat Halla-aho ja Orpo väittelivät ihmisoikeuksista ja maahanmuutosta: ”Oikeus tulla Suomeen ja asettua tänne elätettäväksi veronmaksajien rahoilla ei ole mikään ihmisoikeus”

Ruotsin kokoomus hylkää vanhat oppinsa: Stoppi työperäiselle maahanmuutolle!

Vauhti senkun kiihtyy – joka viides Ruotsissa asuva syntynyt ulkomailla

Halla-aho varoittaa Ruotsin mallin seurauksista: ”Arvatkaa, kuka ei voita?”

Ruotsin kokoomus pyytää jo anteeksi maahanmuuttokriittisten vaientamista

Puolueet haluavat rajoittaa maahanmuuttoa Ruotsiin

Kohu kokoomuksen sananvapaudesta jatkuu – viestintäpäällikkö väittää Atte Kalevan valehdelleen

Taas tulitusta Tukholmassa: Kahta ammuttu, seitsemän pidätetty

Ruotsidemokraatit: Verorahoin maksetut palvelut on tarkoitettu vain omille kansalaisille
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











