

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin kokoomus pyytää jo anteeksi maahanmuuttokriittisten vaientamista
Ruotsin kokoomuksen puheenjohtaja pyytää anteeksi niiltä, jotka jo aiemmin varoittivat maahanmuuton haitallisista vaikutuksista ja jotka tuolloin vaiennettiin. Hän tunnustaa kiertelemättä, että kokoomuslaisilla on osaltaan vastuu maahanmuuttokriitikoiden haukkumisesta ja hiljentämisestä. Milloin Suomen kokoomus seuraa Ruotsin mallia tässä asiassa?
Pääministeri Stefan Löfven (sd.) oli sunnuntaina haastateltavana SVT2:n Agenda-ohjelmassa. Kun häneltä kysyttiin Ruotsin jengiväkivallan taustasyitä, Löfven vastasi, että ennen Ruotsissa oli eri tyyppistä kuolettavaa väkivaltaa, mutta nyt on ihan toisenlaista, kertoo nettilehti Nyheter Idag.
– Ehkä me emme nähneet sen tulevan, pääministeri Stefan Löfven sanoi TV-haastattelussa.
Monet varoittivat ongelmista etukäteen
Ruotsin kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson on sitä mieltä, että Löfven on aivan väärässä. Kristersson kirjoittaa Facebookissa, että monet varoittivat ongelmista jo etukäteen.
– On täysin väärin sanoa, että tätä kehitystä ei olisi voitu nähdä ennakolta, Kristersson kirjoittaa. Monet varoittivat siitä jo 1990-luvulla.
Kristersson nimeää yhdeksi varoittajaksi Mauricio Rojasin. Rojas on Chilen pakolainen, joka suoritti taloushistorian tohtorin tutkinnon Lundin yliopistossa ja nousi Ruotsin eduskuntaan. Hän on kirjoittanut useita kirjoja maahanmuutosta ja Ruotsin hyvinvointivaltion tuhoutumisesta.
Rakentava kritiikki sivuutettiin
Ruotsin kokoomuksen puheenjohtaja kertoo, että 90-luvulta alkaen monenlaiset äänet ovat kritisoineet liian suuren maahanmuuton mukanaan tuomia ongelmia, kuten syrjäytymistä, sosiaalisia jännitteitä yhteiskunnassa ja vakavaa rikollisuutta. Ja nämä kriitikot ovat hänen mielestään esittäneet rakentavaa kritiikkiä.
– Kehitys on siis ollut mitä suurimmassa määrin ennustettavissa, Kristersson kirjoittaa. Mutta aivan liian monet poliitikot katsoivat liian pitkään tarkoituksella toisaalle.
Löfven ei kanna vastuutaan
Kokoomuksen puoluejohtaja moittii demareiden pääministeri Löfveniä siitä, että tämä ei edes yritä kantaa vastuutaan.
– Lähes kaikki muut näkevät sen, mitä Stefan Löfven ei halua nähdä: on aivan selvää, että jengirikollisuus, ammuskelut ja teloitukset kaduilla ovat vahvasti sidoksissa aivan liian suureen maahanmuuton määrään ja huonoon integraatioon.
– Miten kukaan voisi edes teeskennellä, että näin ei ole? Kristersson kysyy.
Kokoomus pyytää anteeksi vaiennetuilta
Kokoomuksen puoluejohtaja korostaa, että kokoomuksella on kiistämättä oma vastuunsa tässä asiassa. Ongelmiin olisi pitänyt reagoida aikaisemmin ja voimakkaammin.
– Minun puolueeni on ollut mukana haukkumassa ja eristämässä niitä, jotka uskalsivat nostaa ongelmat esille, Ulf Kristersson kirjoittaa. He ansaitsevat minulta ja puolueeltani vilpittömän anteeksipyynnön.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomus, vihreät ja keskusta alensivat työntekijöiden palkkoja Turussa – PS vastusti

Ruotsin kokoomus hylkää vanhat oppinsa: Stoppi työperäiselle maahanmuutolle!

Ruotsin kokoomuskin haluaa selvityksen huivikiellosta – ruotsidemokraattien esitys otti heti tulta

Halla-aho: Muut puolueet haluavat toistaa kaikki Ruotsin virheet

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson: Haluan oikeus- ja maahanmuuttoministeriksi

Puolueet haluavat rajoittaa maahanmuuttoa Ruotsiin

Kohu kokoomuksen sananvapaudesta jatkuu – viestintäpäällikkö väittää Atte Kalevan valehdelleen

Ruotsidemokraatit: Verorahoin maksetut palvelut on tarkoitettu vain omille kansalaisille

Ruotsidemokraatit nyt suurin puolue – sosiaalidemokraattien hegemonia päättyi Ruotsissa
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














