
Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.
Hallitus hyväksyi ensi vuoden budjetin ja koko joukon rakenteellisia uudistuksia, jotka menevät nyt eduskunnan käsittelyyn, kerrotaan Yle Uutisissa. Lasten päivähoito-oikeutta rajoitetaan ja esikoulusta tulee pakollinen. Päivähoito-oikeus muuttuu osa-aikaiseksi, jos toinen vanhemmista on kotona. Perhevapaat jaetaan vanhempien kesken tasan niin, että jos toinen vanhemmista ei käytä hänelle kohdennettua tukea, perhe menettää sen.
Oppivelvollisuusikää pidennetään vuodella. Opintoraha sidotaan indeksiin ja valtiontakausta korotetaan 400 euroon tukikuukautta kohti, mutta opintotukiaikaa rajoitetaan. Oppisopimuspaikkojen tarjoaminen tehdään yrityksille houkuttelevammaksi.
Työtön saa jatkossa ansaita 400 euroa kuussa menettämättä työttömyysturvaansa, mutta työssäkäyntialueen määritelmää muutetaan siten, että työmatkan pituus joukkoliikennevälineillä saa olla enintään 1,5 tuntia.
Vuorotteluvapaan käyttöä rajoitetaan ja sille pääsyä rajoitetaan. Eläkejärjestelmää uudistetaan ja eläkeikää nostetaan tavoitteena korottaa keskimääräistä eläkkeellejäämisikää puolellatoista vuodella.
Kuntien pakkoliitokset tehdään mahdollisiksi ja kuntien tehtäviä ja velvoitteita puretaan. Jopa 20 000 työpaikkaa kunnalliselta sektorilta on vaakalaudalla.
MIKA MÄNNISTÖ
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Mielenosoitukset ravistelevat jälleen Ranskaa ja kaaos on leviämässä koko yhteiskuntaan. Jo lauantaina puoleen päivään mennessä maassa oli täysi rähinä päällä ja iltaan mennessä levottomuuksien odotetaan kärjistyvän kansanjoukkojen kasvaessa. Nyt liikkeellä ovat myös maanviljelijät, ammattiliitot ja vuodelta 2018 tunnetuksi tulleet keltaliivit.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää