

LEHTIKUVA
Niikko: Kirkko joko taipuu vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja tai luopuu vihkimisoikeudesta
Kansanedustaja Mika Niikko kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan Aito avioliitto -kansalaisaloitteeseen liittyvistä äänestyksistä. Niikko oudoksuu kansalaisaloitteen tyrmänneitä kansanedustajia.
Aito avioliitto -kansalaisaloitteeseen liittyvistä kahdesta lausumaehdotuksesta äänestettiin keskiviikkona. Lausumaehdotuksilla piti tarkistaa lainsäädäntöä, jotta olisi varmistettu kirkolle autonomia päättää, millaisia pareja se jatkossakin vihkii sekä siitä, saavatko vanhemmat vaikuttaa siihen, millaiseen perhemuotoon lapset adoptoidaan.
– Vihkimisen osalta kyse oli selvennyksestä. Nykyinen lainsäädännöllinen tila on luonnollista tulkita siten, että kirkko saa määrät papeilleen reunaehdot. Jos pappi vihkii vastoin kirkon oppia samaa sukupuolta olevan parin, vihkiminen on juridisesti mitätön. Tämä oli tarkoitus vain entistä selvemmin kirjoittaa lakiin, sillä julkisuudessa asiasta on näyttänyt olevan epäselvyyttä. Vastaava selvennys lakiin tehtiin aikanaan Norjassa, Niikko kirjoittaa.
– Adoption kohdalla vanhemmalla on toki oikeus esittää toiveita. Tarkoitus oli turvata yksiselitteinen oikeus vanhemmalle, lapsen lähtömaalle tai adoptiojärjestölle halutessaan määrätä, että adoptoitava lapsi annetaan perheeseen, jossa on sekä isä että äiti, Niikko täsmentää.
Äänestystulokset olivat Niikolle pettymys. Lausumaehdotukset tyrmättiin, vihkimisen osalta 91-65. Adoption osalta 96-53.
”Kokoomus petti perinteisen avioliiton kannattajat”
Kansanedustaja pitää äänestystulosta erityisen erikoisena siksi, koska kokoomus ja keskusta olivat varsinkin avioliittoa koskevissa puheenvuoroissaan vahvasti kirkollisen heterovihkimisen kannalla.
”Sosiaalidemokraattien romahdus on myös täydellinen. Perinteisesti heillä on ollut myös perhearvokonservatiivisia äänestäjiä, mutta onko jatkossa?”
– Kuitenkin Kokoomus petti perinteisen avioliiton kannattajat. Kokoomuksen 26 kansanedustajasta vain viisi äänesti kirkon autonomian puolesta. Joko kansanedustajat eivät tienneet lainkaan mistä äänestivät tai sitten he ovat täysin välinpitämättömiä kirkon tulevaisuudesta. Vastaavasti Keskustan 39 kansanedustajasta hienoinen enemmistö, 22 edustajaa, oli kirkon kannalla. Tämä tuskin Pohjanmaan lestadiolaisia lämmittää, Niikko toteaa.
Miten käy kirkon aseman?
– Joku voi virheellisesti perustella omaa äänestyskäyttäytymistä sillä, että kirkko saa itse päättää uskonnonvapauslain ja kirkkolakinsa mukaisesti keitä se vihkii. Kirkko ei nykyisellään salli samaa sukupuolta olevien parin vihkimistä. Paine kuitenkin kasvaa. Kirkkoa aletaan syyttämään syrjinnästä, jos se kieltäytyy vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja. Syrjintäväitteet seksuaalisen suuntautumisen perusteella tullaan kuulemaan. Vähemmistöjärjestöt yhdessä oikeusoppineiden kanssa alkavat vertaamaan ihonväriä ja vaikkapa vasenkätisisyyttä ja homoutta keskenään ja syyttävät kirkkoa rasismista, mikäli papin aamenta ei homoliittoon saa.
– Kirkon erityisasema veronkanto-oikeuksineen johtaa siihen, että se joko taipuu vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja tai luopuu vihkimisoikeudesta. Näin kävi myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Niikko pitää surullisena sitä, että suurin osa kansanedustajista taipui painostuksen alla.
– Taipui, vaikka tiesi totuuden. Lainsäätäjä tietää, ettei avioliiton sukupuolikriteeri, kuin sen enempää myöskään lukumääräkriteeri, ole ollut mielivaltainen eikä siten syrjivä. Jos näin tosiaan olisi, on myös sukupuolineutraali laki tuoreeltaan epätasa-arvoinen.
Adoptiota koskeva lausuma tyrmättiin
Niikko piti adoptiota koskevan lausumaehdotuksen tyrmäämistä lasten kannalta traagisena.
– Omantunnon vapautta kunnioittavassa valtiossa vanhemmalla tulisi olla oikeus varmistua siitä, että hänen näkemystään lapsen adoptiotilanteessa kunnioitetaan, onhan kyse hänen omasta lapsestaan. Lapset eivät kuulu valtiolle vaan vanhemmille. Miksi he eivät sitten saisi vaikuttaa lapsensa tulevaan perhemuotoon, jos tilanne sitä vaatii?
Mihin katosi demareiden perhearvokonservatiivisuus?
Kenellekään ei ole uutinen se, että Vihreät ja Vasemmisto ajavat hyvin liberaalia perhelainsäädäntöä maahamme. Yllätys kuitenkin oli, että perinteisesti ”koti, uskonto ja isänmaa”-teemalla eläneiden kokoomuksen ja keskustan arvopohja romahti. Sosiaalidemokraattien romahdus on myös täydellinen. Perinteisesti heillä on ollut myös perhearvokonservatiivisia äänestäjiä, mutta onko jatkossa?
– Perussuomalaiset pysyivät tiukasti lapsen edun kannalla, Niikko totesi.
– Sukupuolineutraalin avioliittolain kun ei pitänyt olla keneltäkään pois. Jatkossa vanhemmat ja varsinkin kuntapäättäjät ovat paljon vartijoina. Meidän on kiinnitettävä lastenkasvatukseen entistä enemmän huolta. Miten avioliittolaki tulee vaikuttamaan varhaiskasvatuksen ja koulujen tehtävään arvokasvattajana, jää nähtäväksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset lakivaliokunnassa: Aito avioliitto -aloite käsitellään kunniallisesti

PS-kansanedustajat Aito avioliitto -kansalaisaloitteen käsittelystä: Toisinajattelijat leimattiin – ”Joku taisi kääntää takkinsakin?”

Yle: Kolmelle PS-kansanedustajalle huomautus avioliittolakiäänestyksen vuoksi
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











