

Nimitysfarssi: EU-kriittiset suhmurointiin ulos ”demokraattista legitimiteettiä” valvovasta elimestä
Kolme suurinta europarlamentissa toimivaa EU-myönteistä ryhmää ovat keskinäisellä sopimuksellaan estäneet italialaisen mepin Eleonora Evin nousun vetoomusvaliokunnan johtoon. Euroopan parlamentin ryhmät EPP (kokoomuksen ryhmä), S&D (sdp:n ryhmä) ja Alde (keskustan ja rkp:n ryhmä) ovat sopineet, ettei eurokriittisiä hyväksytä valiokuntien johtopaikoille.
Italialaiseen viiden tähden liikkeeseen kuuluva Evi totesi syrjäyttämisensä olevan antidemokraattinen ja moraaliton. Hänen EFDD-euroryhmälleen olisi D’hondt-suhteellisuusperiaatteen mukaan kuulunut ainakin yksi puheenjohtajapaikka.
EFDD:n johtaja, Suomessakin useasti vieraillut ja Britanniassa suurvoiton äskettäin ottanut Nigel Farage kommentoi suhmurointia vihaisesti:
– Eurofiiliset ryhmät ovat jälleen osoittaneet pelkonsa demokratiaa kohtaan. Tällaiset likaiset temput symboloivat koko europarlamentin toimintaa.
Vihreiden EU-ryhmä ei myöskään ilahtunut nimityskampituksesta. Vastikään mepiksi noussut Heidi Hautala (vihr) nimitti Evin syrjäyttämistä ”häpeälliseksi näytelmäksi”.
– Nämä kolme suurta eivät kyenneet osoittamaan mitään kriteerejä sille, millä perusteella EU-kriittinen EFDD-ryhmä suljettiin ulos, Hautala kommentoi Ylen uutisille.
Hautalan mukaan EU-kriittisyys ei voi olla syy eristää joitakin pois tehtävistä.
Kokoomuksen EPP-ryhmään kuuluva Sirpa Pietikäinen puolestaan puolustaa päätöstä. Hänen mukaansa päätös oli enemmistön tekemä ja sikäli demokraattinen.
– Nämä kolme ryhmää tekevät yhteistyötä, jonka yhteishenkenä on rakentava suhtautuminen Eurooppaan. Tähän yhteistyöhön euroskeptikot eivät ole suostuneet. Osana tätä yhteistyötä on lähdetty siitä, ettei myöskään tueta erilaisille paikoille näitä euroskeptisiä ryhmiä, Pietikäinen kommentoi Ylelle.
Vetoomusvaliokunnan johtoon nostettiin Alde-ryhmän Cecilia Wikström. Hän saa johdettavakseen valiokunnan, joka ilmoittaa verkkosivuillaan tehtäväkseen ”.. lujittaa EU:n päätöksenteon demokraattista legitimiteettiä ja vastuuvelvollisuutta.”
Matias Turkkila
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Keskustan kahdet rattaat: Keskusta äänestää EU:ssa liittovaltion puolesta (video)

Eurokriittiset syrjäytettiin – Soini vaatii vastauksia Stubbilta, Rinteeltä ja Sipilältä
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.
Uusimmat

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi

Kolumni: Vasemmiston veropommi on talouskasvun tappaja

Koponen nuorten somekiellosta: ”Lapsi ei saa mennä pesuveden mukana”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










