
Oppilaiden kirjoitustaito heikkenee, tekoälyn kirjoitustaito vahvistuu
Tekstirobotti Chat GPT:ltä menee muutama sekunti kouluaineen kirjoittamiseen aiheesta kuin aiheesta. Lopputulos voi olla pikkuviilausten jälkeen aivan uskottava ja osa opettajakunnasta onkin takajaloillaan vilpin mahdollisuudesta.
Chat GPT on ohjelmisto, jota kehittää San Franciscossa majaansa pitävä Open AI. Työyhteenliittymää oli perustamassa myös Elon Musk ja organisaatiolla on läheiset yhteydet muun muassa Microsoftiin, joka on investoinut hankkeeseen miljardi dollaria.
Chat GPT perustuu koneoppiseen, jossa ohjelmisto analysoi valtavaa tietomassaa kerroksellisten algoritmien perusteella. Koneoppiminen on yksi osa tekoälyä ja sen tarkoitus on saada ohjelmisto toimimaan aina vaan paremmin sekä pohjatiedon (tietokannan) että käyttäjän toiminnan perusteella.
Opiskelijat ovat fuskanneet, luntanneet ja kopsanneet maailman sivu. Hakukoneiden myötä vilppi helpottui olennaisesti ja nyt chat-robotti osaa yhdistää kaiken digimuotoisen tiedon ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Ei ihme, että opettajakunta on huolissaan.
– Luulenpa tämän johtavan yleistyviin salitentteihin sekä suullisiin kokeisiin, jotta opiskelijoita voidaan valvoa ja estää heitä käyttämästä kyseisiä apuvälineitä, sanoo median ja viestinnän professori Anne Kaum Dagens Nyheterissä.
Ilmiselvää kehitystä on kuitenkin aivan turha yrittää kahlita ja se on huomattu jo ainakin yliopistoissa. Tekstirobotti on oivallinen apuväline ja innovaatioiden lähde, kunhan ymmärtää sen rajat.
– On aivan turhaa yrittää estää opiskelijoita käyttämästä sitä. Sen sijaan meidän pitäisi olla proaktiivisia ja pystyä näyttämään tekstirobotin mahdollisuudet sekä myös sen puutteet, Kaum pohtii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- chat-robotti hakukone Anne Kaum Open AI tekstirobotti Chat GPT algoritmi tietokanta koneoppiminen Elon Musk Tekoäly Microsoft
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tiukkaa taistoa tekoälystä – Google haastaa Microsoftin omalla tekstirobotillaan

Kauhu kuristaa kulttuuriväkeä – tekoäly tuuppaa taiteilijankin turhan pantiksi

Ratkaisu koulun ongelmiin voi löytyä yllättävältä taholta – lapset luottavat enemmän robotteihin kuin ihmisiin
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









