

Outoa päätöksentekoa Outokummussa: Vanhusten kenkien liukuesteille ei riitä rahaa, mutta kaupungin ainoalle pakolaisperheelle löytyy oma ohjaaja
Outokummun kaupunki vastaanotti 30 pakolaistaustaista ihmistä vuonna 2016. Tällöin pakolaisohjaaja toimi kokonaispäiväisesti.
Tämän hetkisten tietojen mukaan pakolaistaustaisia henkilöitä on Outokummussa yhden perheen verran.
– Outokummun kaupunginhallitus päätti 7.1.2019 pidetyssä kokouksessaan, että se jatkaa puolipäiväistä pakolaisohjaajan palveluiden käyttöä. Tämä tulee maksamaan kaupungille 20 000 euroa, kirjoittaa perussuomalaisten Outokummun kaupunginvaltuutettu Sanna Antikainen blogissaan.
Pakolaisohjaaja ohjaa yhtä jäljelle jäänyttä perhettä hiukan yli kahden työpäivan ajan viikossa. Palvelun kaupunki ostaa Siun Sotelta.
Jo kaksi vuotta yksilöohjausta
Kaupungin 2019 talousarvio on 2,1 miljoonaa alijäämäinen. Alijäämäiseen talousarvioon vedoten kaupunki ei tarjonnut vanhusväestölleen liukuesteitä kenkiin. Liukuesteet olisivat maksaneet 40 000 euroa.
– Tein esityksen kaupunginhallituksen kokouksessa, ettei 20 000 määrärahoja ja sopimusta pakolaisperheen ohjauksesta hyväksytä. Se kaatui kannattamattomana.
– Mielestäni kahden vuoden jälkeen yksilöohjausta yhdelle perheelle ei enää tarvita. Heille on tarjolla sama apu kuin muille outokumpulaisille. Kaupungin päättäjien tulisi muistaa, että päätöksenteko tulee olla tasaveroista kaikkia kuntalaisia kohtaan, Antikainen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Perussuomalaisessa Suomessa oma kansa on etusijalla – ”Meillä ei ole varaa jakaa olemassa olevaa kakkua muille”

Perussuomalaiset moittivat uutta kotouttamislakia: ”Jos et halua asua Lähi-idässä tai Afrikassa, niin älä sitten siirrä sieltä massamäärin väestöä tänne”

Perussuomalaiset budjettikeskustelussa: Turvapaikanhakijoiden vastaanottoon ja kotouttamiseen husattiin 1,4 miljardia euroa vuosina 2017-2019

Talousvaikeuksissa oleva Outokumpu haluaa 40 uutta pakolaista – kansanedustaja Antikainen: ”Onko tässä enää järkeä?”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.

EVA:n tutkimus paljastaa arvomuutoksen: Suomalaiset kallistuvat oikealle, identiteettipolitiikka ei enää vetoa kansaan kuten ennen
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore arvo- ja asennetutkimus osoittaa, että suomalaisten asenteet ovat siirtyneet selvästi oikeistolaisempaan suuntaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Suomalaisista noin puolet (49 prosenttia) asemoi itsensä poliittisesti oikealle, vajaa kolmannes vasemmalle (31 prosenttia) ja viidesosa (19 prosenttia) keskelle.