

Ilmastoaktivisti Greta Thunberg Malmon Areenan edessä. / LEHTIKUVA
Pääkirjoitus: Euroviisuissa ei ole kyse ilmastosta, mutta Greta Thunberg riehuu siellä silti – tämän takia
Euroviisut. Juuri nyt. Greta Thunberg riehuu ja joutuu kiinniotetuksi. Kysymys: mitä hän siellä tekee? Greta on ilmastoaktivisti. Miten ihmeessä euroviisut liittyvät ilmastoon? Mieti asiaa hetki.
Vitsi on tässä:
Räyhävasemmistolla ei ole koskaan erityistä mielenkiintoa NIIHIN ASIOIHIN, joista he kulloinkin koohkaavat. Vasemmisto on ennen kaikkea kiinnostunut vallasta ja vallankumouksesta. Vasemmisto VAIHTAA AIHETTA aina, kun yleisö kyllästyy edelliseen.
Juuri näin on käynyt ympäristöteemalle. Tuomiopäivän tuhotulvia manaava Greta ei pysty enää innostamaan yleisöjään, joten hänen on etsittävä uusia alueita, jotka saavat hänen kuulijansa suunniltaan.
Palestiinan asia tai Elokapina tai euroviisut ovat vasemmistolle pelkkiä sisäänheittotuotteita. Tärkeintä on raivo. Sillä nuoret kiinnitetään osaksi räyhääjäjengiä.
Kyky muuttaa ja hallita kuulijajoukkonsa primitiivitason tunteita on vasemmistolle tunnusomaista vallankäyttöä. Se on hyvä siinä. On aina ollut. Vasemmisto operoi ennen kaikkea tunnemanipulaatiolla. Kuuntele joskus vasemmistopauhaajan puhetta. Puheen seasta voi suhteellisen helposti löytää palasia, jotka ovat tarkoitettu saattamaan kuulija raivon partaalle.
Israelin kappale on siitä koohkaavalle Gretalle lähtökohtaisesti yhdentekevä. Mutta koohkaaminen itsessään ei ole yhdentekevää. Muu yhteiskunta joutuu aina varpailleen, kun se näkee riehuvan huligaaniryhmän. Tähän ilmiöön perustuvat vasemmiston massaliikkeet, jotka kameleontin tavoin muuttavat mielenosoituskylttiensä tekstit vastaamaan sitä uusinta ”ongelmaa”, millä vasemmisto kannattajiaan tällä kertaa riehuttaa.
Ilmiöllä on nimi: ”Issue is never the issue” (suom: käsillä oleva asia ei koskaan ole varsinainen asia”). Sen konseptoi David Horowitz. Suomen Uutiset kirjoitti aiemmin ilmiöstä täällä:
”Kyse ei ole siitä, mistä nyt puhutaan. Kyse on aina vallankumouksesta. Toisin sanoen, olipa kyse kaupunkien mustasta väestöstä tai naisten asemasta, se ei ole varsinainen huolenaihe. Se on vain keino edistää varsinaista päämäärää, eli vallan tavoittelua ja vallankumousta. Tämä kiteytys tunnetaan suuressa maailmassa nykyään nykyään Issue is never the issue -periaatteena.”
Palestiinan asia tai Elokapina tai euroviisut ovat vasemmistolle pelkkiä sisäänheittotuotteita. Tärkeintä on raivo. Sillä nuoret kiinnitetään osaksi räyhääjäjengiä.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää








