

LEHTIKUVA
Pääministeri ei vastaa ja Harakka kiertelee totuutta – Ranne: Hallituksen ilmastopolitiikka nujertaa Suomen
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lulu Ranteen mukaan näyttää siltä, että hallitus ei tule koskaan myöntämään, että sen ylikireät ilmastotavoitteet ja EU-politikka ovat tuhoisia Suomelle, vaikka tiedot ilmastopolitiikan karmeasta hinnasta ja taloudellisista seurauksista tarkentuvat ja lisääntyvät koko ajan.
Eduskunnan kyselytunnin yhdeksi aiheeksi nousi jälleen kerran Suomen talouden tila ja siihen suoraan liittyvät Sanna Marinin hallituksen maailman kunnianhimoisimmat ilmastotavoitteet.
Perussuomalaiset ovat kysyneet hallitukselta ilmastopolitiikasta lukuisia kertoja ja vaatineet sen järkeistämisestä saamatta faktapohjaisia vastauksia. Kansanedustaja Lulu Ranne kysyi pääministeriltä kyselytunnilla 14.10. Suomen merenkulun katastrofaalisesta tilasta todeten, että ilmastopolitiikan lisälasku tulee olemaan merenkululle jopa miljardi euroa vuodessa.
– Silloinkin pääministeri Marin toisteli mantraa siitä, että hyvin menee. Kireä ilmastopolitiikka on pääministerin mukaan suomalaisille eduksi, koska ”suomalaiset yritykset tekevät maailmanluokan teknologiaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja siihen vastaamiseksi, kun me kiristämme EU:ssa päästötavoitteita”, Ranne sanoo.
Marinin hallitus täysin irrallaan todellisuudesta
Kyselytunnilla 3.2. Ranne viittasi puheenvuorossaan aikaisempaan kysymykseensä ilmastopolitiikasta ja merenkulun jättimäisistä lisälaskuista. Marinin hallitus on Ranteen mukaan täysin irrallaan todellisuudesta ja hokee yhdessä kokoomuksen kanssa vihreän kasvun mantraa, vaikka niiden ilmasto- ja EU-politiikka nimenomaan ovat esteenä terveelle talouskasvulle ja julkisen talouden tasapainottamiselle.
Ranne kehotti puheenvuorossaan hallitusta katsomaan ympärilleen Suomen julkisen talouden tilaa, suomalaisten verotusta sekä yrittämisen ja elämisen kustannuksia. Ranne viittasi myös tuoreisiin uutisiin, jotka jälleen kerran osoittavat, että EU:n ja Suomen ilmastopolitiikka, joihin kaikki muut paitsi perussuomalaiset ovat sitoutuneet, aiheuttaa suomalaisille loputtomien miljardien laskun, johon suomalaisilla ei ole varaa. Pelkästään merenkululle miljardin vuosittain.
Tilanne on jo kriisiytymässä
Ranne kysyi, eikö hallituksessa olla tietoisia siitä, että sen ajama ylikireä ilmastopolitiikka on este terveelle kasvulle ja julkisen talouden kuntoon saattamiselle. Se ei synnytä uusia työpaikkoja yksityiselle puolelle tai paranna kilpailukykyä, päinvastoin.
Ranne kohdisti kysymyksensä suoraan pääministerille:
– Arvoisa pääministeri, miten tämä on suomalaisille eduksi?
Puhemies Matti Vanhanen kuitenkin ohjasi kysymyksen ministeri Timo Harakalle todeten, että kysymyksen pääaihe oli merenkulku. Harakka taas selitteli omiaan eikä vastannut kysymykseen.
– Suomalaisten elämä kallistuu ja Suomen kilpailukyky heikkenee niin kauan kuin hallitus ja kokoomus jatkavat ylikireän ilmastopolitiikan toteuttamista ja kieltävät sen seuraukset. Niiden yksimielisesti ajama ilmastopolitiikka nakertaa kansalaisten, yritysten ja teollisuuden toimintakykyä, elinvoimaa ja tulevaisuutta. Tilanne on jo kriisiytymässä. Eikö nyt olisi aika ottaa järki käteen ja keskittyä Suomen kansantalouden kannalta keskeisiin asioihin? kysyy Ranne.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- merenkulku ylikunnianhimoiset tavoitteet Sanna Marinin hallitus kansantalous ilmastotavoitteet työpaikat päästötavoitteet kyselytunti Ilmastonmuutos EU-politiikka Julkinen talous Timo HArakka Matti Vanhanen Lulu Ranne Talouskasvu ilmastopolitiikka verotus Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEA:n kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













