

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Packalén vaatii katujengirikoksiin keskittyvän poliisin erikoisyksikön perustamista: Maahanmuuttajajengit muuttuvat yhä vaarallisemmiksi
Poliisikansanedustaja Tom Packalén vaatii, että poliisiin perustetaan yksikkö, joka keskittyy katujengien rikoksiin, niiden torjuntaan ja analyysiin.
– Maahanmuuttajataustaisten nuorten katujengit ovat tosiasia ja ongelma, johon pitää nyt viimein puuttua. Jutuille pitää saada omat erikoissyyttäjät ja rikoskierteessä olevien jengiläisten syöksy on saatava katkaistuksi nopealla tuomioistuinkäsittelyllä. Nyt rikoksiin syyllistyvä voi joutua odottamaan tuomiotaan parikin vuotta, minkä aikana hän voi syyllistyä satoihin uusiin rikoksiin, Tom Packalén sanoo.
Selittely ja ymmärtäminen eivät auta
Packalén on viettänyt yli parinkymmenen vuoden poliisiurastaan leijonanosan rikospoliisissa ja huumausaineiden kenttävalvonnassa, ja toiminut myös operatiivisena yleisjohtajana Helsingissä.
– Pääkaupunkiseudun maahanmuuttajajengit muuttuvat koko ajan kansainvälisemmiksi, verkottuneemmiksi ja vaarallisemmiksi. Katujengit syyllistyvät perinteisten pahoinpitelyiden, ryöstöjen ja varkauksien lisäksi koko ajan enemmän huumausainekauppaan. Laittomia aseita saadaan helposti Ruotsista ja huumeita tilataan postitse omien verkostojen kautta ulkomailta, Packalén kertoo.
– Koska tilanne on pahentunut osoittaa se, ettei katujengiongelmaa pystytä torjumaan silkkihansikkain. Vaikka dialogi on tärkeää ja osin paikallaan, ei ongelma ratkea sen syitä yliselittämällä ja yliymmärtämällä. Poliisin on syytä olla poliisi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- erikoisyksikkö katuväkivalta Maahanmuuttajajengit Pääkaupunkiseutu Turvallisuus Poliisi Tom Packalén Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Ruotsin jengiväkivalta toimii varoittavana esimerkkinä vääränlaisen maahanmuuton ongelmista – milloin Suomessa herätään?

Ohisalo väläyttää aselainsäädännön kiristämistä lääkkeeksi jengiytymiseen – Simula: ”Rehellisistä aseenomistajista sijaiskärsijöitä?”

Suomessa toimivia rikollisryhmiä yhdistävät Lähi-idän kieli ja kulttuuri – Koponen: ”Keskustan mielestä haitallisesta maahanmuutosta puhuminen tuntuu olevan leikinlaskun paikka”

Purra: Poliisi myöntää, että Suomi on nuorten jengirikollisuudessa Tanskan ja Ruotsin tiellä – ”Ongelmasta puhuttava rohkeasti muulloinkin kuin budjettiriihen alla”

Helsingin pormestariksi pyrkivä Juhana Vartiainen ei usko maahanmuuton aiheuttavan ongelmia pääkaupungissa, tahtoo myös pormestarille tuhdin tilipussin – Halla-aho: ”Absurdia”

Purra Ohisalolle: ”Voin pahoin, kun kuuntelen välttelevää puhettanne. Me puhumme maahanmuuttajien rikollisuudesta ja jengeistä. Te vastaatte koronalla ja kokoomuksella” (video)

Perussuomalaiset: Sisäisen turvallisuuden selonteko ei tunnusta haitallisen maahanmuuton ongelmia

Rikollisten rajakontrolli alkoi taas Göteborgissa – lapset laitettu asialle

Jengirikollisten uusi kultakaivos: Rahat pois vanhuksilta ja sairailta
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Uusimmat

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää








