

LEHTIKUVA
Euroopan suurin lehti: ”Ruotsi on Euroopan vaarallisin maa”
Ruotsin jengiväkivalta on jälleen noteerattu maan rajojen ulkopuolella. Euroopan suurin lehtimedia, saksalainen Bild julistaa rap-muusikko Einárin murhan jälkeen, että ”Ruotsi on Euroopan vaarallisin maa”.
Bild kertoo artikkelissaan yksityiskohtaisesti viimeviikkoisesta räppäri Nils ”Einár” Grönbergin teloitustyyppisestä murhasta ja sen herättämästä keskustelusta.
– Hän oli vain 19-vuotias ja kuolemansa myötä hänestä tuli osa hirvittävää ruotsalaista tilastoa. Einár oli 217. ampuma-aseiden uhri, jota Ruotsi on saanut surra viimeisen viiden vuoden aikana. Ruotsi on Euroopan vaarallisin maa, kirjoittaa Bild.
”Ruotsi on vajonnut todelliseen painajaiseen”
Artikkelissa Ruotsi kuvataan entiseksi pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, joka on vajonnut todelliseen painajaiseen. Bild viittaa Ruotsin rikostutkimuskeskuksen raporttiin, jossa verrataan Ruotsin ampumisten määrää Euroopan muiden valtioiden vastaaviin tilastoihin.
Ruotsissa kuolee kolme kertaa enemmän ihmisiä aseellisen väkivallan uhreina kuin EU:n alueella keskimäärin. Ruotsissa ammuttiin viime vuonna 4 ihmistä miljoonaa asukasta kohden, kun EU:n keskiarvo on 1,6 ampuma-aseella tehtyä murhaa per miljoona asukasta.
Saksalaislehti on murskannut numeroita enemmänkin ja havainnut, että 20-29-vuotiaiden kohdalla tilastovertailu antaa vieläkin synkeämmän tuloksen. Tuossa ikäluokassa ammutaan Ruotsissa 18 ihmistä miljoonaa asukasta kohden. Lähimmäksi surullisessa tilastossa pääsee Hollanti, jossa mainitussa ikäluokassa asesurmia oli viime vuonna yhdeksän miljoonaa asukasta kohden.
Maahanmuutto, rikollissuvut ja aseiden salakuljetus selityksenä
Bildin artikkeli on luonnollisesti herättänyt polemiikkia myös Ruotsissa. Expressen muistaa muistuttaa artikkelissaan, että Ruotsissa ammutaan vuodessa 10 kertaa enemmän ihmisiä kuin Saksassa.
Kriminologi Manne Gerell Malmön yliopistosta sanoo, ettei eroa maiden välillä pysty selittämään yksittäisillä tekijöillä.
– Silläkin voi olla asian kanssa tekemistä, että Ruotsissa on vähemmän poliiseja ja maahanmuutto on ollut suurempaa ja erityyppistä kuin Saksassa.
– Kyse voi olla myös ihan puhtaasti huonosta tuurista. Siitä, että aseiden salakuljettajat ovat olleet Ruotsissa aktiivisia tai maahan on muuttanut aina vain lisää rikollissukuja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nils ”Einár” Grönberg kriminologi Bild Manne Garell aseiden salakuljetus asekauppiaat rikollissuvut Euroopan vaarallisin maa asesurmat Einár ampumiset tilastot murhat Klaanit hyvinvointivaltio jengiväkivalta Hollanti Ruotsi Saksa maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tukholmassa ammuttu gangstaräppäri eli jatkuvasti jengien tähtäimessä

Jengien ja klaanien yritystoimintaan kätkemä rikollisuus on suurin uhka Ruotsin yhteiskunnalle – kymmeniä miljardeja valuu taparikollisten taskuihin

Purra: Poliisi myöntää, että Suomi on nuorten jengirikollisuudessa Tanskan ja Ruotsin tiellä – ”Ongelmasta puhuttava rohkeasti muulloinkin kuin budjettiriihen alla”

Purra: Miksi vanhempien pitää pääkaupunkiseudulla pelätä, että oma lapsi ryöstetään?

Suomi on Ruotsin tiellä nuorison integraatiossa – Ranne: ”Sama lapsellinen keskustelu, tuloksena samat ongelmat”

Väkivaltaisten maahanmuuttajanuorten ongelma ei poistu tilastokikkailulla tai kieltämällä maahanmuutosta puhuminen

Antikainen: Ruotsin jengiväkivalta toimii varoittavana esimerkkinä vääränlaisen maahanmuuton ongelmista – milloin Suomessa herätään?

Packalén vaatii katujengirikoksiin keskittyvän poliisin erikoisyksikön perustamista: Maahanmuuttajajengit muuttuvat yhä vaarallisemmiksi

Saksassa raaka kebabsota klaanien välillä – alekebab johti veritekoihin
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
Uusimmat

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?

Vaalivallankumous sai Unkarin talouden nousukiitoon
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










