
Päivi Nerg myöntää, että paperittomat ovat riski – Leena Meri: Tätähän me Perussuomalaiset olemme sanoneet jo pitkään
Laittomasti maahan jäävät ovat iso turvallisuusriski, jota Suomessa ei ennen ole ollut, sisäministeriön entinen kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoo Turun Sanomissa Lännen Median haastattelussa. Nerg jatkaa Suomessa vakiintumassa olevaa käytäntöä, jossa sisäisestä turvallisuudesta vastaavat huippuvirkamiehet kertovat kansalaisille totuuden vasta vaihdettuaan työpaikkaa tai eläköidyttyään.
Nerg siirtyi Sisäministeriön kansliapäällikön tehtävästä valtiovarainministeriön alivaltiosihteeriksi vuoden vaihteessa. Nyt hän myöntää laittomasti maahan jäävien olevan aivan uudenlainen turvallisuusuhka.
– Niin. Tätähän me Perussuomalaiset olemme sanoneet jo pitkään, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri kommentoi Facebook-seinällään.
Jutun mukaan sisäministeriössä oli jo kesäkuusta 2015 alkaen sisäministeriössä seurattu tarkasti Ruotsia. Perussuomalaisten puheenjohtaja ja europarlamentaarikko Jussi Halla-aho oli tosin puhunut turvapaikanhakijoiden määrän nopeasta kasvusta jo keväällä 2015.
Sisäasianministeriölle tapahtumat kuitenkin tulivat yllätyksenä, Nerg väittää.
– Hienoista aavistusta alkoi olla, mutta emme uskoneet, että koko eurooppalainen järjestelmä pettää, niin että ihmiset eivät jääkään ensimmäiseen maahan vaan vaeltavat koko Euroopan halki Suomeen saakka, Nerg kertoo nyt.
Lakiesitys mahdollistaisi laittomien vangitsemisen
Haastattelussa Nerg korostaa, että viranomaisten kanta on, ettei maahan pidä jäädä ihmisiä sillä tavoin laillisen ja laittoman tilan välimaastoon, minkä esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuuston hyväksymä paperittomien ilmainen terveydenhuolto mahdollistaa.
Nergin mukaan hätämajoitus ja lääkkeet pitää antaa, ja heti kun akuutti hätä on ohi, laittomasti maassa olevat pitää ohjata kotimaahansa.
Lännen median mukaan oikeusministeriössä on valmisteilla lakiesitys, jonka mukaan maahan laittomasti jääneet voidaan jopa viedä vankilaan.
– Säilöön vaan kaikki jos kielteinen päätös. Sieltä ainoa tie on takaisin kotimaahan tai maahan josta tuli, Meri kommentoi Facebookissa.
Nyt muut heräilevät, kun he tähän asti ovat sanoneet, että on ihmisoikeuksien vastaista rajoittaa ihmisten kulkemista ja leimaavaa puhua turvallisuusuhista laittomasti maassa olevien kohdalla, Meri toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS laittomasti maassa olevien sote-palveluista: Kansa on oikeassa, mutta päättäjät eivät suostu kuuntelemaan
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.














