

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Peruspuurtajat: Ay-liikkeen on noustava taistelemaan työehtosopimusten puolesta
Perussuomalaisten ay-aktiiveja edustava Peruspuurtajat ry vaatii ay-liikettä ryhdistäytymään ja lähtemään puolustamaan jäsentensä sopimusturvaa yrityskohtaista sopimista vastaan, tarpeen vaatiessa vaikka yleislakolla.
Ensin metsäpatruunat päättivät lopettaa valtakunnallisten työehtosopimusten teon ja siirtyä yrityskohtaiseen sopimiseen. Kun ammattiliitot seurasivat työnantajien toimia vain katseella, niin teknologiateollisuus rohkaistui lähtemään samalle kivikkoiselle tielle. Nyt on viimeinen hetki ay-liikkeen ryhdistäytyä puolustamaan omien jäsentensä sopimusturvaa tarvittaessa vaikka yleislakolla, Peruspuurtajista vaaditaan.
– Valtakunnallisten työehtosopimusten vastinparina on aina työrauhavelvoite. Työnantajajärjestöt näkevät päiväunia yrityskohtaisesta työrauhavelvoitteesta. Tämä mahdollistaisi sen, että heikommin järjestäytyneissä työpaikoissa työntekijää vietäisiin kuin litran mittaa tulevaisuuden neuvotteluissa.
Lainsäädäntö huono mekanismi työehdoista sopimiseen
PRH:n ja Verohallinnon yhdessä ylläpitämän tietojärjestelmän mukaan Suomessa on noin 20 000 yli 10 henkeä työllistävää yritystä. Jos jokainen sopisi työehdoistaan itse, tuo tarkoittaisi noin 10 000 työehtosopimusneuvottelua vuosittain. Puhumattakaan siitä, jos nuo neuvottelut käytäisiin työntekijätasolla.
– Tämän seurauksea työmarkkinoiden rauhattomuus kasvaa eikä suinkaan vähene. Kun riski työpaikkojen häiriöille kasvaa eksponentiaalisesti, Suomeen sijoittamisen kynnys kasvaa. Tämän suurelta osalta poliittisen maariskin kasvamisen takia monet yritykset joutuvat miettimään, kannattaako Suomeen enää investoida.
– Pääministeri Sanna Marinin johdolla osa politiikoista tarjoaa vaihtoehdoksi tiukempaa lainsäädäntöä minimipalkkoineen ja alipalkkauksen kriminalisointeineen. Näin siirrettäisiin työehtosopimustoiminta eduskunnan kautta käräjäsaleihin. Lainsäädäntö on myös aivan liian jäykkä mekanismi erilaisten töiden ja työnkuvien eroavaisuuksien käsittelemiseksi reilusti ja oikeudenmukaisesti, Peruspuurtajat uskovat.
Naisvaltaiset alat kärsivät pahiten
Pääministeri Marinilla on näytön paikka hallituksen puoliväliriihissä. Keskusta on julkisesti kertonut tekevänsä paikallisesta sopimuksen edistämisestä jopa hallituskysymyksen. Keskustan malli hyvin todennäköisesti romuttaisi yleissitovuuden totaalisesti. Työehtosopimusjärjestelmä ja yleissitovuus ovat elintärkeitä oikeudenmukaisten työmarkkinoiden kannalta.
– Niiden romuttaminen iskisi kaikkein kipeiten jo valmiiksi pienipalkkaisimpien työntekijöiden nilkkaan. Monet näistä aloista ovat naisvaltaisia. On todella surullista seurata, kuinka Marinin demarit yhtäällä vaativat tasa-arvoa, naisten aseman parantamista ja palkkaerojen pienentämistä, mutta sitten toisaalla ovat hipihiljaa kun näiden kimppuun käydään ennenkuulumattomalla tavalla työnantajien toimesta.
– Onko pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Marin valmis kamppailemaan työmarkkinoiden toimivuuden tärkeimmän rakenteen eli työehtosopimusten ja niiden yleissitovuuden puolesta, vai antaako hän periksi kepulle ja työnantajaliitoille varjellakseen hallituksen koossapysymistä? kysyvät Peruspuurtajat.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palkkaerot työnantajajärjestöt Peruspuurtajat naisvaltaiset alat Työmarkkinat Työehtosopimusten yleissitovuus Ammattiliitot Sanna Marin Ay-liike
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten ay-aktiivit jyrähtivät: Eteläranta kympillä on asennevamma työntekijäpuolta kohtaan

Peruspuurtajat: Hallituksen työttömyysturvan heikennykset on estettävä

Koponen kritisoi Finnairia: Valtionyhtiö shoppailee työehtosopimuksilla koronakriisissä

Metsäteollisuuden ilmoitus herättää huolta – Putkonen: ”Maltti on tarpeen, nyt kyse ennen kaikkea keskinäisen luottamuksen puutteesta”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Riikka Purra varoittaa Suomea Ranskan kaksoiskatastrofista: Finanssikriisi ja epäonnistuneen massamaahanmuuton seuraukset
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa Facebook-päivityksessään Suomea Ranskan kaltaisesta kaksoiskatastrofista. Hänen mukaansa Ranskan talousvaikeudet ja yhteiskunnalliset jännitteet voivat kärjistyä yhtä aikaa.

Perussuomalaiset kokoontuvat Vantaalla – katso kuvat
Reipas joukko perussuomalaisia kokoontuu Vantaalla puolueen kokoontumisajoihin. Viikonlopun tilaisuudessa keskitytään yhdessäoloon ja toiminnan kehittämiseen. Kokoontumisajot järjestetään nyt kolmatta kertaa.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














