Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalainen Nuoriso: Talouskuri pitää EU:n troikan ja IMF:n matokuurin loitolla

22.01.2025 |15:14

Perussuomalainen Nuoriso kommentoi Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tuoretta raporttia. Esiin raportista nousevat erityisesti Suomen talouden positiiviset näkymät ja hallituksen onnistuneet toimet julkisen talouden tasapainottamisessa.

IMF ennustaa, että Suomen talous kääntyy tänä vuonna 1,5 prosentin kasvuun.

– Raportti on hyvä muistutus kaiken vasemmistovalituksen keskellä siitä, että hallituksen talouspolitiikka on kaiken aikaa ollut oikeilla raiteilla, huomauttaa Jonni Levaniemi PS-Nuorison hallituksesta.

Kukaan ei halua valvontakomissiota Suomeen

IMF kuitenkin muistuttaa, että Suomen velkasuhde on saatava laskuun ja talouden kestävyyden varmistamiseksi tarvitaan lisätoimia. Velkasuhdetta tulisi taittaa enemmän ja tuottavuutta on lisättävä.

– Vain näillä uudistuksilla päätösvalta säästötoimista tulee säilymään Suomessa. Käytännössä muut vaihtoehdot tarkoittaisivat ennen pitkää EU:n troikkaa ja IMF:n matokuuria. Kukaan ei halua tänne uutta valvontakomissiota käskyttämään ja painostamaan suomalaisia, hallituksen jäsen Elias Rosengrén varoittaa.

IMF:n raportti vahvistaa sen, että hallituksen talouskuri pitää Suomen talouden kestävällä pohjalla. IMF kiitteli hallituksen linjauksia myös viime vuoden raportissa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Sopeutustoimet välttämättömiä julkisen talouden tasapainottamiseksi – esimerkiksi kehitysavusta leikataan lisää pitkälti toistasataa miljoonaa

24.09.2024 |12:45
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Purra talouden tasapainottamisesta: Päättäjien tehtävä on nyt auttaa Suomea keksimään itsensä uudelleen

26.08.2024 |16:37

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
7.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”

04.07.2025 |08:38

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää