Artikkeli kuva

Valtiovarainministeri Purra talouden tasapainottamisesta: Päättäjien tehtävä on nyt auttaa Suomea keksimään itsensä uudelleen

26.08.2024 |16:37

Euroopan maiden velkaantuminen, Suomi mukaan luettuna, on ollut vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen kestämättömällä tolalla. Nykyinen hallitus on viimein korjaamassa Suomen taloutta yhdeksällä miljardilla eurolla. Budjettia ei kuitenkaan saada tasapainoon pelkästään leikkaamalla, vaan tarvitaan myös laaja-alaista yritysvetoista talouskasvua.

Suomen julkisen talouden kuntoon saattaminen ei ole suurlähettiläskokouksessa puhuneen valtiovarainministeri Riikka Purran mielestä pelkästään taloudellinen kysymys, se on myös mitä suurimmassa määrin sidoksissa Suomen arvostukseen ja uskottavuuteen kansainvälisillä areenoilla.

Kilpailukyky ja taloudellinen kasvupotentiaali on yhteinen prioriteetti Euroopan unionissa, mutta jakolinjoja EU:n sisällä muodostuu keinoista kasvu-uralle pääsemiseksi.

– EU:n velkaisimmat jäsenmaat näkevät yhteisvastuulliset tukipaketit sektorilla kuin sektorilla ratkaisuna. Suomi keskeisten kumppanimaidensa kanssa taas painottaa etenkin vastuullisen kansallisen finanssipolitiikan ohella pääomamarkkinaunionin loppuunsaattamista, jotta yksityistä rahoitusta saataisiin paremmin mobilisoitua tarvittaviin investointeihin ja kasvuyrityksille, Purra kertoi.

Suomi on riippuvainen ulkomaankaupasta

Suomi ei väkiluvultaan paini suurimpien maiden joukossa, mutta kuuluu viime aikojen vaikeista talousvuosista huolimatta yhä maailman hyvinvoivimpien maiden joukkoon. Purran mielestä päättäjien tehtävä on nyt ennen kaikkea auttaa Suomea niin sanotusti keksimään itsensä uudelleen.

– Emme tee päätöksiä yritysten puolesta, mutta voimme muovata toimintaympäristön sellaiseksi, että se on hedelmällinen uusien palveluiden ja tuotteiden syntymiselle. Suomi on riippuvainen ulkomaankaupasta, minkä vuoksi toimivat kansainväliset verkostot ovat välttämättömiä, Purra sanoi.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
8.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
9.
Suomen uutiset logo

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”

04.07.2025 |08:38
10.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää