

Perussuomalaisten mielestä hallituksen olisi pitänyt jatkaa Uudenmaan eristämistä koronatartuntojen estämiseksi. / LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: 46 asiantuntijan strategia käyttöön
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaatii hallitusta ottamaan huomioon 46 suomalaistutkijan ja asiantuntijan avoimen kirjeen. Kirjeessä suositellaan valitsemaan koronaviruksen hidastamisen sijaan tartuntojen estämiseen pyrkivä linja. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pitää tutkijoiden kirjettä hyvin perusteltuna.
– Tartuntojen määrä on saatava pieneksi, jolloin tartunnat ovat jäljitettävissä ja kitkettävissä. Mitä nopeammin tartunnat saadaan alas, sitä nopeammin rajoitukset voidaan purkaa ja yhteiskunta palauttaa normaalitilaan, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.
Tavio korostaa, että epidemia on yhä alueellinen ja rajoitustoimia tulee kohdistaa alueellisesti.
– Sairaalahoitoa vaativat tapaukset ja viruksen aiheuttamat kuolemat ovat noin 80-prosenttisesti Uudenmaan alueella, Tavio toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tukahduttaminen liikkumisen rajoittaminen koronavirus asiantuntijat Avoin kirje Ville Tavio Suomi perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Jos tartunnat saataisiin painettua mahdollisimman alas, yhteiskuntaa voitaisiin avata nopeammin – ”Strateginen valinta tulisi olla tukahduttaminen, eikä taudin leviämisen jatkuva hidastaminen”

Tutkijat ja lääkärit: Koronan tukahduttaminen on paras vaihtoehto – hallituksen tulisi omaksua linja viipymättä

Sairaanhoitajat palamassa loppuun koronaepidemian vuoksi: ”Kun tästä päästään, vaihtuvat ala ja ammatti”

Uusi-Seelanti tukahdutti koronan leviämisen – mutta taistelu jatkuu

Korona voidaan tukahduttaa tehokkailla toimilla: Miksi Suomi ei ota mallia maista, joissa virus on jo hiipumassa?

Google tutki: Korona muuttaa ihmisten liikkuvuutta – suomalaiset suuntaavat luontoon
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää