

Emmi Tulokas
Perussuomalaiset: ARA lakkautettava, valtion asuntorahat asukkaiden hyödyksi
Kasvukeskusten asuntotilanne on sietämätön. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on epäonnistunut tehtävässään ja se on purettava. Tämän lisäksi valtion ja kuntien omistamien yhtiöiden on aloitettava valtion rahoittamien osaomistusasuntojen laajamittainen tuotanto. Nämä vaatimukset vahvistettiin perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina. Asian esitteli pääkaupunkiseudun asumisasioihin syvällisesti perehtynyt espoolainen kaupunginvaltuutettu, tohtori Jukka Kilpi (ps.).
Päätöslauselma kokonaisuudessaan seuraavassa:
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n käytössä on valtion lähes 20 miljardin asuntorahoitussalkku. Vuosittain keskus tekee uusia rahoituspäätöksiä yli 1 000 miljoonalla eurolla. ARA:n tehtävä on turvata pienituloisille mahdollisuus kohtuuhintaiseen asumiseen. Tässä tehtävässään ARA on epäonnistunut.
Kasvukeskuksissa on kohtuuhintaisista asunnoista huutava pula. ARA:n rahoittamien vuokra- ja asumisoikeustalojen sijoittajaomistajat perivät ARA:n siunauksella markkinavuokria ja keräävät miljoonavoittoja. Sijoittajat myös tekevät kokonaisilla ARA-taloilla keskenään pilkkkahintaisia kauppoja ohi asukkaiden.
Kasvukeskusten ulkopuolella asumisen ongelmana on omistusasuntojen vakuusarvojen lasku, joka estää pankkilainan saamisen kotien peruskorjauksiin.
Perussuomalaiset katsovat tilanteen olevan sietämätön. Sen korjaamiseksi on tehtävässään epäonnistunut ARA lakkautettava. Perussuomalaiset esittävät ARA:n tilalle seuraavan mallin, jolla ilman lisärahaa turvataan kohtuuhintainen asuminen koko maassa:
– Valtiokonttori päättää kohtuuhintaiseen vuokra-asuntotuotantoon myönnettävästä arava- ja korkotukirahoituksesta, joka suunnataan ensisijaisesti kuntien omistamille yhtiöille.
– KELA päättää pienituloisille asunnonostajille tai peruskorjaajille suoraan myönnettävistä täytetakauksista ja korkotuesta. Näin avataan pienituloisille mahdollisuus omistusasumiseen ja edesautetaan kasvukeskusten ulkopuolella sijaitsevien kotien peruskorjausta.
– Asumisoikeuslakia uudistetaan niin, että asukkaille turvataan heidän asumisoikeusyhtiöön tekemänsä pääomasijoituksen mukainen vaikutusmahdollisuus omaan asumiseensa. Näin turvataan asumisoikeusasumisen elinkelpoisuus vaihtoehtoisena asumismuotona.
– Kasvukeskuksissa valtion ja kuntien omistamat yhtiöt aloittavat laajamittaisen valtion rahoittaman osaomistusasuntojen tuotannon. Perussuomalaiset nostavat tämän kunnissa keskeiseksi vaatimukseksi.
Perussuomalaisten lauantaina kokoontunut puoluevaltuusto hyväksyi lausuman yksimielisesti. Ohessa video, jossa Jukka Kilpi esittelee lausumaa koskevat perustelut. Video on kuvattu puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


SATO:n järkyttävät vuokrankorotukset

Mäntylän vastahyökkäys: Asumistukien miljoonat valuvat verottomina osinkoina ay-liikkeelle

Asumistuesta valuu kymmeniä miljoonia demareille ja vasemmistolle: ”Ei ihme, että vaativat korotuksia”

Miten Helsinkiin saataisiin kohtuuhintaisia asuntoja? Asiantuntijat kartoittivat vaihtoehdoja eduskunnan kansalaisinfossa (video)
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Antikainen: Tanskan malli Suomeen – rikolliset ulkomaalaiset automaattisesti ulos
Tanskan hallitus on päättänyt kiristää lainsäädäntöään siten, että vakavista rikoksista vähintään vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitut ulkomaalaiset määrätään automaattisesti karkotettaviksi riippumatta siitä, kuinka kauan he ovat asuneet maassa.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Sheikki Laakso: Kokoomuksen Laiho on väärässä dieselverosta – totuus on toinen
Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho on esittänyt mielipiteitään dieselveron perusteista, jotka ovat perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakson mukaan kaukana todellisuudesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













