

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset eivät hyväksy uutta Guggenheim-esitystä – Raatikainen: ”Jos kyseessä olisi hyvä bisnes, luulisi sille löytyvän paljon enemmän yksityisiä rahoittajia”
Guggenheim Helsinki -museohanketta on ajettu kuin käärmettä pyssyyn jo vuosikausia. Hanke on vuosien varrella herättänyt kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan. Guggenheim-hankkeen luultiin jo lopullisesti kuopatun, kun valtio päätti viime lokakuussa olla myöntämättä museohankkeelle valtion rahaa.
Uusi yllätyskäänne tuli ilmi tällä viikolla, kun selvisi, että Helsingin kaupunki ja Guggenheim Helsingin Tukisäätiö olivat kuitenkin valmistelleet uutta esitystä salaa. Maanantaina kaupunginhallituksen käsiteltäväksi tulevan hankkeen yksityiskohdat paljastettiin tänä aamuna.
Hankkeelle oli löytynyt yksityistä rahoitusta aiempaa enemmän. Uudessa esityksessä Helsingin kaupunki osallistuisi hankkeeseen 80 miljoonalla eurolla, tukisäätiö noin 15 miljoonalla ja loput arvioiduista 130 miljoonan kustannuksista tulisi yksityisiltä rahoittajilta. Valtio ei edelleenkään ole tukemassa hanketta.
Kaupunkilaisten perustarpeet tyydytettävä ensin
Perussuomalaisten kansanedustaja ja Helsingin kaupunginhallituksen jäsen Mika Raatikainen ei ole innostunut Guggenheim-hankkeen ylösnousemuksesta. Raatikaisen mielestä sen enempää valtion kuin kaupunginkaan ei pitäisi laittaa hankkeeseen veronmaksajien rahaa euroakaan – eikä varsinkaan tässä taloudellisessa tilanteessa.
– Juuri eilen käytyjen budjettineuvottelujenkin valossa tuntuu kummalliselta, että tällaiseen asiaan löytyy varoja. Helsingin pitäisi ensin saada kaupunkilaisten perustarpeet tyydytettyä, ja vasta sen jälkeen investoida kulttuurin ja taiteen sfääreihin. Nyt ei ole sen aika, Raatikainen toteaa.
Myös käyttökustannukset veronmaksajien maksettaviksi
Parempiakin sijoituskohteita löytyisi: vanhusten kotihoidon tuki, omaishoidon tuki sekä toimet nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi ovat vain muutamia esimerkkejä asioista, joihin Raatikainen itse mieluummin kaupungin varat sijoittaisi. Guggenheim-hankkeen taloudelliseen kannattavuuteen Raatikainen ei usko.
– Jos kyseessä olisi hyvä bisnes, kuten hankkeen kannattajat väittävät, luulisi sille löytyvän paljon enemmän yksityistä rahoitusta. Pelkillä pääsylipputuloilla hanke ei tule pyörimään, joten museon käyttökustannuksetkin lankeaisivat pitkälti veronmaksajien maksettaviksi, Raatikainen pohtii.
Hiilikasa, kauhukammio, Isisin päämaja, lepakkoluola…
Hanke tulee kaupunginhallituksen käsiteltäväksi maanantaina. Raatikainen aikoo itse vastustaa esitystä ja myös ehdoton enemmistö perussuomalaisten valtuustoryhmästä tulee äänestämään samalla tavalla.
– Minusta Etelärantaan rakennettavaksi kaavailtu Guggenheim-museo näyttää aivan siltä Sörnäisten valtatien varrella olevalta hiilikasalta, josta Helsinki on kovasti yrittänyt päästä eroon. Se näyttää kuin kauhukammiolta, Isisin päämajalta tai Batmanin lepakkoluolalta, Raatikainen arvostelee suunnitellun museon kovasti kehuttua yleisilmettä.
MIKA MÄNNISTÖ
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kompastuuko Guggenheim taas avoimuuden puutteeseen?

Soini väänsi rautalangasta: ”GUG-GEN-HEI-MIIN EI TU-LE VAL-TI-ON RA-HAA” (video)

Helsingin PS-Nuoret: Ehdoton ei Guggenheimille – ”Elitististä haihattelua – näpit irti kaupunkilaisten kukkarolta!” –

”Dr Solomon R. Guggenheim päässä Manhattan, työskentelen MUSEOSÄÄTIÖ – valtavaa hyötyä meille molemmille, lisenssi obtain jos lähetätte lunastusmaksu 80 Million EUR”

Perussuomalaisten valtuutetut Raatikainen, Kanerva ja Lindell: Mustaa Guggenheim-mörköä ei haluta Helsinkiin

Ronkainen ja Mäkelä: Guggenheimin museohankkeen kaatuminen loistava voitto – ”Vain perussuomalaiset voivat pitää tämän järjettömän hankkeen syvälle haudattuna”

Halla-aho: Vihulainen torjuttu vain vähäksi aikaa – ”Guggenheim palaa kiusaamaan Helsinkiä, koska muitakaan hyväuskoisia ei löydy”
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut verkkosivuillaan laajan identiteettipoliittisen sanaston, jossa esiintyy mm. termit "valkoinen etuoikeus", "antirasistinen pedagogiikka" ja "suomalaisuusmyytti". Woke-henkinen sanasto herättää hämmennystä, sillä se kyseenalaistaa suomalaisen kansallisuuskäsityksen "myyttinä". Jopa maahanmuuttajien kotouttamista tarkastellaan ongelmallisena "pakkoassimilaationa". Sosiaalisessa mediassa monet keskustelijat ihmettelevät, miten tällainen ideologinen terminologia liittyy ylipäätään kansanterveyteen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun THL:n nähdään wokettavan. Jo vuosien ajan THL on leikannut tieteellisestä asiantuntijatyöstään pitämällä kiinni poliittisesta aktivismista.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”
Puolustusministeriön rakennuksen julkisivu töhrittiin vaaleanpunaisella maalilla lauantain vastaisena yönä. Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeellä törkeä vahingonteko. Rikoksen tekijäksi on ilmoittautunut palestiinalaisia tukeva Palestine Action -järjestö, joka uhkaa “eskaloida toimintaansa”, ellei Suomi katkaise suhteitaan Israeliin ja peru asekauppoja.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Perussuomalaisten puoluekokousviikko käynnissä – seuraa tapahtumia suorana lähetyksenä

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi
Vaikka muualla länsimaissa puhutaan DEIn olevan mennyttä tai vähintään uudelleenmäärittelyn tarpeessa, Väestöliitto asettuu siilipuolustukseen DEIn puolesta ja syyttää globaaleja jättejä takinkääntäjiksi. Kampanja leimaa DEI-toimintojen karsimisen yksioikoisesti tasa-arvon vastaiseksi. Se sivuuttaa DEI:n ristiriitaisuudet ja perustellun kritiikin. Kampanja ei näytä pyrkivän rakentavaan keskusteluun haastavasta aiheesta. Vielä enemmän suomalaiset saattavat ihmetellä, kuuluuko polarisoiva DEI-aktivismi juuri Väestöliiton ydintehtäviin.