

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset: Eläkeläisille veronkevennyksiä, taitetun indeksin korjaamista ja vanhusasiavaltuutettua
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaati tänään eduskunnan kyselytunnilla tuntuvia parannuksia eläkeläisten ja vanhusten asemaan Suomessa.
Perussuomalaiset esittivät kysymyksessään omia vaihtoehtojaan hallitukselle.
– Me tarjoamme käyttöönne laajan toimenpidevalikoiman. Esitämme merkittävää veronkevennystä eläkeläisille ja vaadimme omaishoidontuen verovapautta. Esitämme myös Lipposen hallituksen säätämän taitetun indeksin korjaamista pieni- ja keskituloisilta eläkeläisiltä. Lisäksi korjaisimme muun muassa hoitajamitoituksen puutteet ja kotihoidon ylikuormituksen, perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio luetteli.
Yksinäisyys ja köyhyys valtava ongelma
Savio huomautti, että nyt jo varttuneessa iässä olevat kansalaiset ovat kovalla työllä rakentaneet Suomesta korkean elintason hyvinvointivaltion.
– Valtava osa eläkeläisistä kärsii kaikessa hiljaisuudessa yksinäisyydestä ja köyhyydestä. Monella heistä ei ole varaa edes lääkkeisiin tai riittävään ravintoon.
– Mitä te aiotte tehdä ikääntyneiden suomalaisten taloudellisen, henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin turvaamiseksi? Haluatteko helpottaa vanhusten arkea, vai onko ikäihmisten hätä teille vain kiusallista sanahelinää? Savio kysyi.
PS esittää vanhusasiavaltuutetun viran perustamista
Perusuomalaisten eduskuntaryhmä on tänään jättänyt lakialoitteen vanhusasiainvaltuutetun viran perustamista. Valtuutetun tehtävänä olisi puuttua lukuisiin eläkeläisten ja vanhusten elämää vaikeuttaviin ongelmiin.
– Olemme peräänkuuluttaneet näitä asioita jo vuosia. On korkea aika saada varttuneelle väestölle kansallinen asiamies, joka huolehtii, että väestömme saa oikeutta. Vaikka monet järjestöt tekevät valtavan hyvää työtä eläkeläisten hyväksi, on heillä oltava myös valtion taholta kansallinen edunvalvoja.
Ministeri kiersi kysymykset
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kielsi, että vanhustenhoidon asiat olisivat niin huonosti kuin kansanedustaja Savio kuvasi kysymyksessään.
Perussuomalaisten vaihtoehtojen käyttöönottoon Saarikko ei ottanut kantaa eikä siihen, tulisiko vanhusasiamiehen virka perustaa. Hän kuittasi asian esittämällä vastakysymyksen siitä, miten perussuomalaisten esittämät asiat rahoitettaisiin.
Perussuomalaiset leikkaisivat vaihtoehtobudjetissaan tuntuvasti muun muassa haittamaahanmuuton ja kehitysavun aiheuttamista kuluista. Näillä säästöillä parannettaisiin esimerkiksi vanhuspalveluita ja eläkeläisten asemaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vanhusasiavaltuutettu veronkevennykset taitettu indeksi Sami Savio vanhustenhoito Eläkeläiset perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jussi Halla-aho vertaa Rinteen vappusatasta nigerialaiskirjeisiin – eläkkeiden korotuksia luvataan aina vaalien alla, vaikka rahaa lupauksien lunastamiseen ei ole

Halla-aho pitää Antti Rinteen (sd.) lupausta nigerialaishuijauksena: “Demarit eivät tule korottamaan kenenkään eläkkeitä”

Perussuomalaiset esittää uudistuksia ikääntyneiden aseman parantamiseksi – Juvonen: Vanhuksille oltava tarjolla palveluja ja pääsy niihin palveluihin

Juvonen: Oikeusasiamies ei riitä vanhustenhoidon valvontaan, tarvitaan alueelliset ja matalan kynnyksen vanhusasiamiehet
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa
Kevään kuntavaaleissa SDP:n listoilla on ainakin neljä ay-järjestön istuvaa tai entistä puheenjohtajaa. Teollisuusliiton puheenjohtaja, sekä viime talven poliittisten lakkojen ”ruuvin kiristäjänä” tunnettu Riku Aalto asettuu ehdolle Vantaalla. Myös monet SAK:laisten liittojen rivijäsenet ovat asettuneet ehdolle demarien tai vasemmistoliiton listoilta.

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta
Saksalainen feministinen aikakauslehti Emma kirjoittaa Ramadan-hypestä. Julkaisu kysyy, miksi ennen yksityisenä uskonnollisena juhlana vietetty Ramadan on muuttunut julkiseksi ilmiöksi. Suurissa kaupungeissa Ramadan on näkyvästi esillä katukuvassa valaistuksen ja paaston päättymisjuhlallisuuksien muodossa. Kaikkien muslimien mielestä tämä ei ole hyvä asia. Paasto oli ennen yksityisasia, aivan kuten viisi kertaa päivässä tapahtuva rukoileminen.