

Jussi Halla-aho vertaa Rinteen vappusatasta nigerialaiskirjeisiin – eläkkeiden korotuksia luvataan aina vaalien alla, vaikka rahaa lupauksien lunastamiseen ei ole
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne lupasi vappupuheessaan isolle osalle eläkeläisiä 36 euron, ja vuosien mittaan 100 euron lisärahan. ”Vappusatasesta” tulisi kuitenkin valtiolle Ylen haastattelemien ekonomistien mukaan jopa miljardilasku. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan eläkelupauksia ei koskaan pidetä, koska eläkeläiset ovat useimpien puolueiden prioriteettilistan hännillä.
– Iäkkäät ihmiset lankevat usein esimerkiksi nigerialaiskirjeisiin tai valepoliisien kalasteluyrityksiin. Iän myötä arvostelukyky usein heikkenee. Lisäksi vanhemmat kansalaiset ovat varttuneet aikana, jolloin tällaista systemaattista huijaamista oli vähemmän, Halla-aho toteaa Facebook-seinällään.
Samaan kategoriaan pitäisi Perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan laskea myös eläkehuijarit, joita ilmestyy aina vaalien alla.
– Sellaiset, jotka lupaavat pientä sijoitusta, eli ääntä, vastaan korottaa vastaanottajan eläkettä tai poistaa taitetun eläkeindeksin, Halla-aho naljailee.
Se, että minkäänvärinen hallitus ei ole pitänyt näitä lupauksiaan edellisillä kerroilla, ei vähennä huijauksen tehoa, Halla-aho väittää.
– Kuten nigerialaiskirje, myös eläkehuijaus on niin kertakaikkisen houkutteleva, että edes kokemus ei täysin syö sen tenhovoimaa. Eikä kaikkien tarvitse uskoa. Riittää, että osa menee lankaan.
Rahaa ei ole
Halla-ahon mukaan eläkehuijarit eivät jätä lupauksiaan toteuttamatta ilkeyttään tai siksi, että he inhoaisivat eläkeläisiä.
– Syynä on se, että ylimääräistä rahaa lupausten täyttämiseen ei ole. Toisaalta eläkeläiset eivät sytytä poliitikkoja niin paljon, että jostakin muusta asiasta, kuten nuorten maahanmuuttajamiesten elättämisestä, oltaisiin valmiita tinkimään senttiäkään, tai että oltaisiin valmiita ottamaan lisävelkaa.
Halla-ahon mukaan kyse on prioriteeteista.
– Köyhät suomalaiset eläkeläiset ovat useimmilla puolueilla prioriteettilistan hännillä. Perussuomalaisten listalla he ovat korkeammalla kuin esimerkiksi turvapaikkaturistit. Nämä asiat ovat vastakkain.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


SDP:n salainen muistio paljastaa: Jos demarit pääsevät hallitukseen, maahanpyrkijöille koittaa kissanpäivät – jopa rikolliset saavat jäädä Suomeen!
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.















