

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Ministerit vastuussa heikosta turvallisuustilanteesta – ”Vaadimme neuvotteluilta tuloksia”
Perussuomalaiset ovat valmiita tuomaan kovia keinoja pöydille huomiseen neuvotteluun kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi.
Eduskuntaryhmien johtajat kokoontuvat keskustelemaan turvallisuustilanteesta muun muassa Oulun raiskausaallon tiimoilta.
– Olemme tietysti hyvillämme, että tällainen keskustelu vihdoin käydään, vaikka olemme jo ajat sitten huomauttaneet ongelmista ja esittäneet toimenpiteitä, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri huomauttaa.
On vain yksi suunta: ulos Suomesta
Teot ovat seurausta vastuuttomasta turvapaikkapolitiikasta
– Kuten kaikki tiedämme, tämä raiskausepidemia on suoraa tulosta vastuuttomasta turvapaikkapolitiikasta. Näin ollen sitä torjutaan turvapaikkapolitiikkaa kiristämällä.
Perussuomalaiset ovat esittäneet jo pitkään kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ja jopa kaikkien turvapaikanhakijoiden säilöönottoa turvapaikkaprosessin ajaksi.
– Jos turvapaikkaa ei tule, pitää olla vain yksi suunta: ulos Suomesta. Tämä olisi konkreettinen ja ehkä tehokkain keino estää rikoksia. Ottakaamme huomioon, että myös Turun terroristi oli kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö, Meri jatkaa.
– Mitä itse rangaistuksiin tulee, olemme jo pitkään vaatineet seksuaalirikoksista annettavien alarajojen nostoa. Ylärajoja nostamalla ei tule haluttua vaikutusta, kun oikeusasteet tuomitsevat kuitenkin lähempänä alarajoja olevia rangaistuksia.
Tuhansia henkilöitä laittomasti maassa
Suomessa on tällä hetkellä tuhansia henkilöitä laittomasti maassa, jotka ovat kadonneet turvapaikkaprosessin aikana.
Perussuomalaisten mukaan nämä henkilöt aiheuttavat vakavan turvallisuusuhkan. Siksikin säilöönotto olisi alusta asti ainoa järkevä vaihtoehto.
Monia konkreettisia toimia
Perussuomalaiset haluavat lisäksi kiristää tuntuvasti kansalaisuuden saamisen ehtoja sekä ottaa keinovalikoimaan myös kansalaisuuden mahdollisen menettämisen esimerkiksi raiskausrikosten kohdalla.
– Lisäksi jo pääasiassa perussuomalaisten laatimassa 80-kohtaisessa turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa joulukuulta 2015 on lukuisia kohtia toteuttamatta. Kun perussuomalaiset vaativat ohjelman täysimääräistä noudattamista, meidät heitettiin hallituksesta.
– Perheenyhdistämisen kiristykset, sosiaaliturvatason alentaminen vetovoimatekijänä, oleskelulupien aito uudelleentarkastelu ja lupien mahdollinen mitätöinti – kaikki ovat tekemättä.
Koko turvapaikanhakuoikeus kyseenalainen
Perussuomalaiset kyseenalaistavat koko turvapaikanhakuoikeuden mielekkyyden, koska Suomeen tullaan vain turvallisten maiden kautta.
– Yksikään naapurimaamme ei ole sellainen, että sieltä pitää lähteä pakoon. Turvapaikanhakijat vaeltavat läpi Euroopan, eikä Suomella näin ollen EU:n omienkaan sopimusten mukaan ole ensisijaista vastuuta ottaa turvapaikkahakemusta vastaan, vaan se olisi pitänyt jättää jo muualla.
Hallituksen syytä erota
Perussuomalaiset pitävät ministereitä vastuullisina tilanteeseen ja huomauttavat, että edes hallituksen itsensä joulukuussa 2015 laatimaa turvapaikkapoliittista toimenpideohjelmaa ei ole noudatettu.
– Juha Sipilä, Kai Mykkänen ja Petteri Orpo ovat oikeassa siinä, että syyttömiä ei pidä Oulun kauheuksien vuoksi syyllistää. Sen sijaan hallitusta pitää, koska se on ollut toimillaan ja toimettomuudellaan synnyttämässä monikulttuurista painajaista eikä ole tehnyt mitään ongelmien estämiseksi tai ratkaisemiseksi.
– Hallitus on vastuussa paitsi siirtolaisvyöryn miljardiluokan kustannuksista myös sen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä. Jos hallituksella olisi selkäranka, se pyytäisi anteeksi ja eroaisi, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ministerit karkotukset seksuaalirikokset laittomasti maassa olevat Kai Mykkänen Raiskaukset Leena Meri Petteri Orpo Turvapaikanhakijat Juha Sipilä perussuomalaiset Lapset ja nuoret hallitus Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Hyvä, että muutkin heräävät ulkomaalaisten aiheuttamaan seksuaalirikosuhkaan – ”taitaa kuitenkin olla vaalipuhetta”

Huhtasaari: ”Perussuomalaisilla on jatkuvasti ollut konkreettisia ratkaisumalleja maahanmuuttopolitiikkaan – tarjoamme jälleen kerran yhteistyön kättä”

Vain hetki sitten Sipilä ilmoitti, ettei halua helpottaa rikollisten maahanmuuttajien karkoittamista – Halla-aho: Jos hallituksella olisi selkäranka, se pyytäisi anteeksi ja eroaisi

Halla-aho seksuaalirikosilmiöstä: ”Päivän Hesari antaa ymmärtää, että maahanmuuttopolitiikan osalta olisi jo tehty kaikki, mikä on tehtävissä – tämä ei pidä alkuunkaan paikkaansa”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














