

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Monella väärä käsitys kielikokeilusta
Vapaaehtoiseen ruotsin kielen opiskeluun liittyvä kokeilu on herättänyt paljon tunteita puolin ja toisin.
– On syytä kaivaa faktat esiin, jotta keskustelua ei käydä virheellisen tiedon pohjalta, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskuntaryhmän kielivapaustyöryhmän puheenjohtaja Sami Savio.
Kaikki koulutusasteet ilman pakkoruotsia
Pelko siitä, että kokeiluun osallistuvat eivät pääse suorittamaan toisen asteen koulutusta tai korkeakouluopintoja ilman ruotsin kielen opiskelua, on turha.
– Kokeiluun osallistujilla on mahdollisuus hakea vapautusta toisen kotimaisen kielen opiskelusta niin lukioissa kuin ammattikouluissa, ja on myös syytä muistaa, että korkeakoulut voivat jo nykyisen lain mukaan vapauttaa opiskelijat toisen kotimaisen kielen opiskelusta, Savio huomauttaa.
– Koko opintoputki on mahdollista suorittaa ilman ruotsin kielen opiskelua. Ja jos virkauralle aikoo, on korkeakoulussa mahdollisuus aloittaa ruotsin kielen opinnot. Umpikujia ei ole.
Kielivalikoima laajenee
On pelätty, että kielikokeilu heikentää mahdollisuuksia monipuolisen kielitaidon hankkimiseen.
– Tämä pelko on aiheeton, sillä kielikokeiluun osallistujia ei suinkaan vapauteta kielten opiskelusta, vaan heille tarjotaan mahdollisuutta valita, Savio painottaa.
– Kielikokeiluun osallistujat saavat ainutlaatuisen mahdollisuuden laajentaa kielivalikoimaansa oman uransa ja elämänsä kannalta mielekkäämmällä kielellä, joka ei välttämättä ole ruotsi. Myös yritykset hyötyvät, sillä todennäköisyys saada palkkalistoilleen harvinaisempien kielten osaajia tulee kasvamaan. Kielikokeilun toteutuminen turvataan tarjoamalla riittävät resurssit, joten opetuksen järjestäjien toimintamahdollisuuksista ei tarvitse olla huolissaan.
Kansa kannattaa
Åbo Akademin sekä Tampereen ja Turun yliopistojen taannoisen tutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa Suomen kansalaisista haluaisi eroon pakollisesta kouluruotsista ja yli 60 % koki, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kieltä kuin ruotsia.
– Suuri osa kansalaisista haluaisi eroon pakollisesta kouluruotsista, joten kielikokeilu on askel oikeaan suuntaan, toteaa Savio.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elo ja Savio: Pakkoruotsista vapautumisen ensimmäinen askel otetaan tänä vuonna

Perussuomalaisten Terho: 2200 koululaista saa tehdä vapaan kielivalinnan – ei pakollista ruotsia

Elo: Akava suhtautuu kielikokeiluun vanhanaikaisesti

Rostila: Miksi vihastuttaa suomalaisia ja poistaa ruotsin valinnaisuus yo-kirjoituksista?
Viikon suosituimmat

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEAn kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Muslimit joukkovoimalla ruotsidemokraatteja ja oikeistohallitusta vastaan – Ruotsin moskeijoissa veisataan vasemmiston virsiä
Ruotsin moskeijoissa kaikuu nyt sosialidemokraattinen kutsuhuuto. Samaan aikaan muslimien nokkamiehet kehottavat somessa äänestäjiä karttamaan ruotsidemokraatteja ja ylipäänsä oikeiston Tidö-puolueita. Näin uskonto on valjastettu vasemmiston vaalityöhön.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.

Strandman kritisoi OAJ:n kielilinjaa: Suomen koulussa ensisijainen tavoite on oppia suomen kieli
Perussuomalaisten kansanedustaja, rehtori ja erityisopettaja Jaana Strandman kritisoi vahvasti Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n eduskuntavaali- ja tulevan hallitusohjelman tavoitteita maahanmuuttajien oman äidinkielen opetuksen lisäämisestä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













