

MATTI MATIKAINEN
Elo: Akava suhtautuu kielikokeiluun vanhanaikaisesti
Vapaaehtoisen ruotsin kielikokeilun lausuntokierros päättyi viime perjantaina. Muun muassa Lapin aluehallintovirasto ja Inarin kunta suhtautuvat kokeiluun hyvin myönteisesti. Esimerkiksi Akava, Helsingin ylipisto ja Suomen kieltenopettajien liitto (SUKOL) torjuvat esityksen.
– Käytännön tasolla kielikokeilua kannatetaan, ylätasolla vastustetaan. Tehdäänkö päätöksiä kansalaisten vai instituutioiden ehdoilla, on olennainen kysymys, perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskuntaryhmän kielivapaustyöryhmän jäsen Simon Elo sanoo.
”Ruotsin kielen asemasta tullut tabu”
Kielikokeilu tarjoaa 2 200 koululaiselle mahdollisuuden valita toisen kotimaisen kielen tilalta jokin toinen kieli. Toisen kotimaisen opiskeluun ei velvoiteta myöskään ammattikoulussa tai lukiossa. Yliopistossa kielestä on mahdollista hakea vapautusta tai suorittaa toisen kotimaisen opinnot vasta tuossa vaiheessa, jos tarkoituksena on suunnata virkamiesuralle.
– Akavan, Helsingin yliopiston ja SUKOLin kannat ovat menneestä maailmasta. Ruotsin kielen asemasta on tullut tabu ja pysyvä monumentti, jota ei ole oikeus kyseenalaistaa ja johon ei sallita minkäänlaista kajoamista.
– Suhtautuminen muistuttaa aivan muunlaisen yhteiskunnan toimintaa kuin maamme mielipidejohtajat yleensä haluavat maastamme viestittää. Tässä yksittäisessä asiassa asiantilan muuttumattomuus onkin arvo, vaikka tosiasiat edellyttäisivät aivan muunlaisia ratkaisuja, Elo ihmettelee.
Kansan mielipidettä väheksytään
Åbo Akademin sekä Tampereen ja Turun yliopistojen tutkimuksen (2014) mukaan kolme neljäsosaa Suomen kansalaisista haluaisi eroon pakollisesta kouluruotsista ja yli 60 % kokee, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotakin muuta kieltä kuin ruotsia.
Inarin kunta kirjoittaa lausunnossaan, että ”malli, jossa kaikissa suomenkielisissä kouluissa opiskellaan samoja pakollisia kieliä, ei ole enää toimiva”, matkailukunnissa muiden kielten osaamiselle on enemmän tarvetta.
– Kansan mielipidettä ja arviointikykyä suorastaan väheksytään kielikysymyksessä. Ylätasolla uskotaan tiedettävän paremmin. Perussuomalaiset on politiikassa nimenomaan taistelemassa tällaista ajattelua vastaan, pohtii Elo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elo ja Savio: Pakkoruotsista vapautumisen ensimmäinen askel otetaan tänä vuonna

Elo: Ruotsin osaamisella ja pakollisella yo-kokeella ei yhteyttä
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













