Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten Terho: 2200 koululaista saa tehdä vapaan kielivalinnan – ei pakollista ruotsia

24.04.2017 |15:50

Hallitusohjelman mukainen kokeilu vapaasta kielivalinnasta etenee vihdoin. Hallitus on juuri päättänyt asiasta.

– Tämä on historiallinen hetki Suomen kielipolitiikassa. Suomessa on opiskeltu pakollista ruotsia vuosikymmeniä ilman, että nuorille on tarjottu tai edes harkittu muita vaihtoehtoja. Tänään hallitus sopi, että 2200 nuorta saa valita itse, tarvitsevatko ruotsin sijaan enemmän jonkun toisen kielen taitoa, iloitsee perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho.

Lakiesitys kielikokeilusta lähtee lausuntokierrokselle välittömästi. Kokeiluun osallistuvat koululaiset vapautetaan ruotsin opiskelusta myös lukiossa tai ammatillisissa opinnoissa.

– Kaikkia nuoria koskeva pakollinen ruotsin opiskelu on rasite monipuoliselle kieliosaamiselle eikä monessa osin Suomea vastaa elinkeinoelämän tarpeita. Kannustan kuntia hakemaan mukaan kokeiluun. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus, Terho painottaa.

Kokeilua seurataan erilaisin mittarein.

– Kielikokeilun tulosten pohjalta päästään tulevaisuudessa tekemään johtopäätöksiä koko pakkoruotsijärjestelmän mielekkyydestä. Kokeilu on siten merkittävä ensiaskel kohti kielivapautta ja yksilöllisyyttä kunnioittavaa kielipolitiikkaa.

SUOMEN UUTISET


Lue myös


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Päätoimittajalta: Elokapina on radikalisoituneen median ikioma luomus

18.10.2024 |18:13
8.
Suomen uutiset logo

DEI-kouluttaja Sara Salmani teki rikosilmoituksen iranilaisista mielenosoittajista Oulun yliopistolla – syytteitä ei nostettu

21.10.2024 |10:19

Uusimmat