

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Suomen ei tule hyväksyä Euroopan komission ennallistamisasetusta missään muodossa
Ennallistamista koskevan EU-asetusehdotuksen merkitys Suomelle ja Suomen itsemääräämisoikeudelle on valtava, suuren valiokunnan perussuomalaiset toteavat.
Suomen eduskunnan lopullisen kannan ennallistamisasetukseen lausui tänään suuri valiokunta. Perussuomalaiset eivät yhtyneet suuren valiokunnan kantaan, vaan irtautuivat muiden puolueiden rintamasta ja jättivät asiassa eriävän mielipiteen.
– Valiokunnan kannaksi muotoutui vihreiden ja keskustan lässähtänyt kompromissi. Suuren valiokunnan kanta siitä, että Suomen ei tule hyväksyä asetusehdotusta nykyisessä muodossaan ei ole riittävä, vaan meidän mielestämme Suomen ei tule hyväksyä ennallistamisasetusta missään muodossa painottavat perussuomalaiset suuren valiokunnan jäsenet Lulu Ranne, Jani Mäkelä, Ritva Elomaa ja Olli Immonen.
Metsäpolitiikan tulee pysyä kansallisissa käsissä
– Komission esittämässä ennallistamisasetuksessa on yksinkertaisesti kaikki pielessä. Yhteiselle metsäpolitiikalle ole määritelty oikeusperustaa EU:n perussopimuksissa. Tästä huolimatta Euroopan komissiolta on tullut tällä kaudella useita esityksiä, joilla pyritään joko suoraan tai välillisesti vaikuttamaan metsiimme. Nyt käsiteltävä ennallistamisasetus on jatkumoa tälle säännösehdotusten tulvalle. On täysin selvää, että metsäpolitiikka kuuluu kansallisen päätäntävallan piiriin, eikä siitä tule antaa tuumaakaan periksi. Lisäksi ennallistamissuunnitelmat tulisi aina laatia kansallisesti ja ennallistamistoimissa tulisi edetä vapaaehtoisuuden kautta, suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Mäkelä kommentoi.
Myös ennallistamisasetuksen vertailuvuosi (1952) on Suomelle perussuomalaisten mukaan erittäin ongelmallinen ja epäreilu.
– Ennallistamisen tarvetta peilataan luontotyyppien 70 vuoden takaiseen pinta-alaan. Suomi oli tuolloin vasta teollistumassa, toisin kuin valtaosa muista Länsi- ja Pohjois-Euroopan maista, jotka olivat kehittyneet teollisuusmaiksi jo vuosia tai vuosikymmeniä aiemmin. Monissa maissa luonnontilainen metsä oli 1950-lukuun mennessä jo käytetty, Ranne lisää.
Kustannukset lähes miljardi euroa vuositasolla
Komission arvion mukaan asetuksen toimeenpano voi maksaa Suomelle vuosittain lähes miljardi euroa. Lisäksi alustavan arvion mukaan pelkästään metsäisten alueiden puunkäytön rajoituksista syntyisi metsänomistajille 50–100 miljoonan euron vuosittaiset tulonmenetykset.
Suomelle ennallistamisesta aiheutuvat kulut olisivat bruttokansantuotteeseen suhteutettuna EU-alueen korkeimmat.
– Tarvittavien määrärahojen mittaluokka on merkittävä. Asetus olisi voimassa toistaiseksi, ja se sisältää vuoteen 2050 asti ulottuvia tavoitteita. Siten se sitoisi eduskunnan budjettivaltaa pitkäaikaisesti. Perustuslakivaliokunta on pitänyt erittäin tärkeänä, että Suomen budjettisuvereniteettia suojataan mahdollisimman tehokkaasti, Immonen perustelee.
Hallituksen viivyttely alkaa muodostua tavaksi
Hallitus rajoitti eduskunnan päätösvaltaa viivyttämällä Suomen kannan muodostamista ennallistamisasetukseen ja antamalla U-kirjeen eduskunnalle vasta siinä vaiheessa, kun eduskunta ei enää käytännössä ehtinyt käyttää toissijaisuushuomautusta.
Toissijaisuusperiaatetta koskeva muistutus on normaalisti tehtävä kahdeksan viikon sisällä komission ehdotuksen antamisesta, mutta ennallistamisasetuksen kohdalla toissijaisuushuomautuksen määräaika oli normaalia pidempi eli 12 viikkoa kesäkuukausista johtuen. Suomen ennallistamisasetusta koskevan kannan valmistelu valtioneuvostossa kesti koko tämän ajan.
– Se, että hallitus rajoitti eduskunnan päätösvaltaa riitelemällä Suomen kannasta useita kuukausia on jo itsessään hyvin vahingollista. Hallitus on myös sen lisäksi epäonnistunut ennakkovaikuttamisessaan. Sillä on ollut useita mahdollisuuksia pyrkiä ennakkovaikuttamaan komission esitykseen ennallistamisasetuksesta ja sen olisi tullut puuttua esityksen epäkohtiin, kun se on vielä ollut valmisteluvaiheessa.
– Suomen kansallisen edun ajaminen ei voi onnistua EU-päätöksenteossa, jos hallituksella ei ole yhtenäistä linjaa eikä selvää strategiaa, huomauttavat perussuomalaiset.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ennallistamisasetus viivyttely metsäpolitiikka päätösvalta eriävä mielipide kustannukset Suuri valiokunta EU-komissio Ritva ”Kike” Elomaa Kansallinen etu Jani Mäkelä Lulu Ranne vihreät perussuomalaiset hallitus Olli Immonen Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Välikysymys ennallistamisasetuksesta – Purra: Suomen metsiä ei suinkaan ensisijaisesti uhkaa Ponssen moto tai muukaan kato, vaan Euroopan unioni

Hallitus nukahti, kun olisi ollut aika vaikuttaa EU:n ennallistamisasetukseen ajallaan – Purra: ”EU-edunvalvonta tuntuu olevan hallitukselle, erityisesti SDP:lle, vastenmielistä ja vaikeaa”

Keskusta tuki vihervasemmistoa EU:n vallantavoittelussa pysyäkseen ministeriauton kyydissä – Tavio vaatii hallitusta muuttamaan ajattelutapaansa EU:n suhteen

Kansanedustaja Lulu Ranne pitää EU:ta kasakkaakin ahneempana: ”EU toimii juuri kuin Venäjä – vaatii asioita, jotka eivät sille kuulu”

Perussuomalaisten Sanna Antikainen: Pääministeri Marinin hidastelu ja hampaattomuus ennallistamisasetuksen käsittelyssä heikensi merkittävästi Suomen neuvotteluasemaa

Hallituksen rivit repeilevät riidellessä: Kepu sooloilee, Marin livahti maailmalle, Ohisalo jätti tänään väliin EK:n puheenjohtajatentin – ”Hallituksen peli on menetetty”

Ruotsi on nyt EU:n puheenjohtajamaa ja Suomen turva kiistassa hiilinieluista: Näpit irti metsistämme!

Teuvo Hakkarainen vaatii ennallistamisasetuksen kohtuullistamista: ”Vähintään talousmetsät tulee jättää säädöksen ulkopuolelle”

PS vaatii vastauksia ennallistamisasetuksen kustannuksiin: Hallitus kippaa kymmeniä miljardeja ideologisiin ilmastohankkeisiin – oma kansa saa energiakriisin keskellä vain rippeitä
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














