
Perussuomalaiset vaativat mielenterveyspalveluiden hoitotakuuta
Perussuomalaiset nostivat tänään suullisen kyselytunnin aiheeksi lasten ja nuorten alati kasvavat mielenterveysongelmat.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen huomautti, että vaikka mielenterveysongelmat ovat kasvaneet viime vuosina räjähdysmäisesti, niiden hoitamiseen ei ole lisätty vastaavasti resursseja, vaan hoitoon pääsy on ruuhkautunut.
– Masennuksesta kärsii jopa 15 prosenttia nuorista, ahdistuneisuudesta 10 prosenttia ja 10-15 prosentilla on toistuvia itsetuhoisia ajatuksia, Antikainen totesi.
– Monet näistä ongelmista olisivat hoidettavissa, jos yhteiskunta ottaisi asian vakavasti. Turhan usein hoitoon ei kuitenkaan pääse, vaan nuoret jätetään heitteille.
Pelkät lääkkeet eivät auta
Antikaisen mukaan liian usein nuorten mielenterveysongelmia pyritään hoitamaan pelkästään lääkkeillä.
– Sen sijaan, että nuori ohjattaisiin psykoterapiaan tai vaikeissa tapauksissa jopa osastohoitoon, aivan liian usein hänelle annetaan vain resepti käteen ja lähetetään kotiin, Antikainen ihmetteli.
Terapiatakuun on toteuduttava
Perussuomalaiset vaativat, että hoitoon pääsee nopeammin sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa- Erityisesti perustasolle tulisi heidän mukaansa lisätä resursseja.
– Monelle nuorelle jo muutama keskustelukerta psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa voi auttaa, mutta terapiaa tarvitseville tulisi turvata riittävän tiheät käynnit, jotta parantuminen voisi alkaa. Mihin toimiin hallitus ryhtyy, jotta osana hoitotakuuta myös terapiatakuu toteutuisi? Antikainen kysyi.
Kiuru samoilla linjoilla
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru oli Antikaisen kanssa samoilla linjoilla vastauksessaan todeten, että lasten ja nuorten osalta mahdollisuus saada apua ei ole kaikilta osin kunnossa. Hänen mukaansa kyse on jo kansansairaudesta.
– Terapiatakuun tulee sisältää kaikki ihmisen kohtaamat vaivat, olivat ne sitten mielenterveydellisiä tai muita. Hoitotakuu jokaiseen vaivaan on oikea lähestymistapa. Jouduimme myöskin hallitusneuvotteluissa havahtumaan tähän asiaan ja ne on laitettava kuntoon, Kiuru vastasi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: On aloitettava koululaisten mielenterveyshanke

Purra: ”Meillä on mahdollisuus ja varaa hyvinvointivaltioon – kunhan se pidetään rajattuna eikä kaikille avoimena”

Tukea tarvitaan nyt ja koronan jälkeen – Reijonen lisäisi psykologian koulutusohjelman aloituspaikkoja
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












