

KUVAKAAPPAUS/YLE
Perussuomalaiset varoittaa kalliista ilmastointoilusta: Öljylämmittäjille luvassa kylmää kyytiä – edessä jopa kymmenien tuhansien eurojen lämmitysremontti
Perussuomalaisia lukuun ottamatta lähes kaikki puolueet haluavat eri tavoilla luopua öljylämmittämisestä, mikä käytännössä tarkoittaisi kalliita, jopa kymmenien tuhansien eurojen kustannuksia omakotitaloasujille.
Ylen ilmastotentissä torstai-iltana yhdeksän puolueen eduskuntavaaliehdokkaat olivat lähes yksimielisiä siitä, että seuraavalla vaalikaudella on tarkoitus ryhtyä kurittamaan öljylämmitteisessä omakotitalossa asuvia ihmisiä.
Kuritus- ja keppilinjaa esitettiin tv-keskustelussa mutkikkailla sanankäänteillä sekä puheilla aikataulujen laatimisesta sen suhteen, milloin ryhdytään toimenpiteisiin.
Käytännössä kysymys olisi lähinnä omakotitaloasujien pakottamisesta kalliisiin lisäinvestointeihin ja remontteihin.
Marin kierteli puhumalla ohjaamisesta
Kansanedustajaehdokas Sanna Marinin (sd.) mukaan seuraavalla hallituskaudella on tehtävä suunnitelma, miten siirrytään kautta linjan kaikilla yhteiskunnan sektoreilla fossiilivapaaseen ja hiilineutraaliin yhteiskuntaan.
– Tämä pitää toteuttaa myös asumisen puolella sekä pientaloissa että kerrostaloissa energiaremonteilla, Marin sanoi.
Sdp:n tavoitteena on öljylämmityksen kieltäminen 2030-luvulla. Marin kuitenkin yritti pehmentää puolueensa tavoitteita.
– Vuosilukua ei ole lyöty lukkoon. Mielestämme seuraavalla hallituskaudella on tehtävä suunnitelma. Tässä katsotaan talouden keinovalikoimat ja sitten toisaalta myös lainsäädännön puoli, eli miten voidaan ohjata siirtymää oikeaan suuntaan.
Kari esitteli vihreiden jyrkkää linjaa
Kokoomuksen Harri Jaskari puhui ratkaisujen löytämisestä, että ihmiset näkisivät niiden olevan mahdollisuuksia.
Vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen sentään muisti ottaa esille kalliiden energiaremonttien tukemisen.
Vihreiden Emma Kari oli tuttuun tapaan jyrkällä linjalla, eikä hän ehtinyt kertoa, millaisia seurauksia vihreiden ilmastopolitiikalla on tavallisen kansalaisen elämään.
– Jos otamme ilmastonmuutoksen tosissaan, niin se tarkoittaa että meidän pitää luopua kaikista fossiilisista polttoaineista. Ruotsissa asia ei ole enää ongelma, koska heillä on käytössä investointituki. Itse lähden siitä, että öljylämmitteisiä taloja ei pidä rakentaa enää ollenkaan, Kari sanoi.
Putkonen varoitti intoilun seurauksista
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen toppuutteli muita eduskuntavaaliehdokkaita. Putkonen muistutti, että ilmastoasioissa Suomi on jo tehnyt enemmän ja nopeammin kuin yksikään EU-maa.
– Ilmastopoliittisesti olemme johtajia päästöjen vähentämisessä. Siksi meillä ei ole kiirettä ajaa öljylämmitystaloja alas, Putkonen sanoi.
Putkosen mukaan öljylämmityksen kustannuksia ei pidä keinotekoisesti nostaa eikä pyrkiä ajamaan köyhyysloukkuun öljylämmitteisten pientalojen omistajia. Putkonen myös muistutti kansanedustajaehdokaskollegoitaan heidän kunnianhimoisten ilmastotavoitteidensa seurauksista kansantaloudelle.
– Kannattaa muistaa, että raha on rajallinen suure. Samaan aikaan teidän kahdeksan puolueen ilmastotoimet vievät Suomesta perusvientiteollisuuden pois, joka on ainoa keino ylläpitää tätä maata. Sitähän nämä puheet fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamisesta ja haittaveroista käytännössä merkitsevät, Putkonen ihmetteli.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- öljylämmitys ilmastotentti EU-maat Hanna Sarkkinen Asumisen kustannukset Emma Kari Harri Jaskari Fossiiliset polttoaineet Sanna Marin ilmastopolitiikka Suomi Yle Vasemmistoliitto vihreät perussuomalaiset SDP Matti Putkonen Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka ei halua kurittaa suomalaisia ilmastohysterialla

Perussuomalaisilta paketti asumiskustannusten alentamiseen – sähkön siirtohinnat kuriin, kiinteistöveron alarajoja alas, lämmityspolttoaineiden veronkorotukselle stoppi

Vihreät kieltäisivät hiilen, turpeen, öljyn ja maakaasun käytön

Kankaanniemi: Ilmastohysteria ryöstää perheiden rahat

Hallitus kiristää verotusta – autoileva öljylämmittäjä on tuplakärsijä
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.















