

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä koolla Torniossa – kansanedustajilla myös omia vahvoja siteitä Meri-Lapin kaksoiskaupunkiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokous käynnistyi eilen Meri-Lapin vilkkaassa rajakaupungissa Torniossa. Torniosta kotoisin ovat myös kansanedustajat Riikka Slunga-Poutsalo ja Kaisa Juuso, joka asuu kaupungissa edelleen.
Kaisa Juuso myöntää, että hän oli itse vahvasti vaikuttamassa ryhmän kesäkokouksen kaupungin valintaan.
-Minulla taisi olla jopa ratkaiseva rooli, koska ehdoton Torniota eikä vastaehdotuksia tullut. Kaikki ovat kyllä saapuneet tänne mielellään, ja eduskuntaryhmässä on muitakin, joilla on siteitä Tornioon. Juuso sanoo.
Riikka Slunga-Poutsalo on Torniosta kotoisin, mutta asuu nykyään Lohjalla.
– Toisinaan käyn Torniossa tapaamassa tuttuja, etelästä tänne on tosin melko pitkä matka, Slunga-Poutsalo sanoo.
Etäpalaverit eivät korvaa aitoa kohtaamista
Kansanedustajilla on Torniossa useita yhteisiä tuttavia.
– Minun veljeni on aikoinaan käynyt koulua Riikan kanssa samalla luokalla, Juuso sanoo.
Eduskuntaryhmän kesäkokouksen ohjelmaan kuului eilen lehdistötilaisuus, minkä jälkeen käynnistyi ryhmän sisäinen kokous.
Juuso sanoo, että ryhmätyöskentelyn ja ajatusten vaihdon vuoksi perinteisen kokouksen järjestäminen ennen istuntokauden alkua on aina tärkeää, etenkin näinä aikoina.
– Viimeisen puolentoista vuoden aikana meillä ollut aika paljon Teams-etäkokouksia. Ne eivät kuitenkaan korvaa sitä, että tavataan silmätysten ja vaihdetaan ajatuksia.
Kulttuuri ja kielet yhdistyvät Torniossa
Yhdessä Ruotsin Haaparannan kanssa Tornio muodostaa kaksoiskaupungin, jossa kahden valtion kulttuurit ja kielet yhdistyvät kiinnostavalla tavalla.
– Aikoinaan kun valtakunnan raja vedettiin Torniojokeen, niin siitä ei kuitenkaan tullut kieliraja, vaan suomenkielisyys ulottui pitkälle Ruotsin puolelle. Ruotsissa on edelleen paljon suomenkielistä väestöä, varsinkin vanhempia, joille on jäänyt käyttöön vanhahtava meänkieli, yksi suomen kielen murre. Suomen puolellakin monet osaavat hyvin ruotsia, joskin kielitaito lienee enemmän kouluruotsin varassa, Juuso sanoo.
Perussuomalaisilla vahva edustus Tornion valtuustossa
Perussuomalaisilla on vahva edustus Tornion kaupunginvaltuustossa. Juuso toimii itse sekä kaupunginhallituksessa että valtuuston jäsenenä. Viime kuntavaaleissa Juuso oli 453 äänen kannatuksellaan toiseksi suosituin ehdokas kaupungissa.
– Perussuomalaiset teki läpimurron Torniossa vuoden 2012 vaaleissa, jolloin saimme neljä valtuutettua. Seuraavissa vaaleissa menetimme yhden paikan, ja moni valtuutettu tuolloin lopetti kuntapolitiikassa.
Kannatus alkoi jälleen vahvistua vuoden 2017 jälkeen, mikä nähtiin myös viime kesäkuun kuntavaalien tuloksissa. Perussuomalaiset keräsi Torniossa 18,2 prosentin kannatuksen, jossa oli 12,9 prosenttiyksikköä nousua edellisiin kuntavaaleihin nähden.
– Perussuomalaiset on nyt Tornion toiseksi suurin puolue, ja meillä on kahdeksan valtuutettua, Juuso kertoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ville Tavion puhe Torniossa – ”Jos emme itse halua päättää Suomessa omasta kohtalostamme, tekevät muut kyllä päätökset puolestamme”

Puheenjohtaja Riikka Purran puhe eduskuntaryhmän kesäkokouksessa – ”Yritysten on Suomessa välttämätöntä kyetä toimimaan ja kasvamaan”

Purra: Miksi vihreät saa hillua hallituksessa ja yksin päättää maamme kannalta vakavista ja perustavanlaatuisista asioista? – ”Romuttaa maahanmuuttopolitiikan uskottavuuden”

Purra kysyy, miksi Suomi rynnistää auttamaan afgaaneja, mutta suomalaisten ongelmien ratkomisella ei koskaan ole kiire?

Simula tyrmää pormestarimallin Oulussa: ”Kallis avustaja-armeija, turhaa vastakkainasettelua”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää