

Perussuomalaisten kansanedustajat Teuvo Hakkarainen (vas.) ja Ville Vähämäki sekä Mika Niikko Viljami-poikansa kanssa eduskunnan täysistunnon jälkeen marraskuussa 2016. Arkistokuvaa.
Perussuomalaisten kädenjälki näkyy valtion talousarviossa
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta sai keskiviikkona valmiiksi mietintönsä valtion ensi vuoden talousarviosta. Perussuomalaisten kädenjälki näkyy budjetissa niin hallituksen esityksessä kuin parannuksissa, joita valiokunta teki.
Budjetin loppusumma on 55,49 miljardia euroa. Valiokunta lisäsi hallituksen esitykseen 37 miljoonaa euroa erilaisiin hankkeisiin.
Pakolaisille realistista tietoa Suomesta
Ulkoministeriön pääluokkaan lisättiin 250 000 euroa maahanmuuton tiedotustoimintaan. 100 000 eurolla jatketaan ulkoministeriön omaa tiedotusta ja 150 000 euroa kilpailutetaan ja käytetään erilaisiin projekteihin mm. sosiaalisessa mediassa.
– Sen tarkoitus on vähentää perusteettomasti Suomeen suuntautuvaa maahanmuuttoa ja vähentää ihmissalakuljetusta. Pyrimme siihen, että ihmiset saisivat oikean, realistisen kuvan mahdollisuudesta saada turvapaikka Suomesta, valtiovarainvaliokunnan jäsen Ville Vähämäki (ps.) sanoo.
Kehitysapu pysyy hallitusohjelman mukaan entistä alhaisemmalla tasolla. Viime vuonna hallitus vähensi kehitysapua 300 miljoonaa euroa ja tämä matalampi taso jatkuu ensi vuonna.
Tiukempi linja näkyy numeroissa
Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottomenot vähenevät ensi vuonna alle puoleen tästä vuodesta. Kun tänä vuonna annettiin 632 miljoonaa euroa, nyt siihen annetaan 280 miljoonaa euroa. Pakolaispolitiikan tiukentunut linja näkyy budjetin menopuolella selvästi.
Uudenlainen investointi on vapaaehtoisen paluun rahoitus: hallitus myöntää 5,4 miljoonaa euroa, jolla kannustetaan niin laittomia kuin laillisia maahanmuuttajia palaamaan kotimaahansa.
– Tämä on uusi keino, joka on kuin panisi rahaa pankkiin. Jos yksi turvapaikanhakija maksaa 30 000 euroa vuodessa, niin jos 200 tulijaa lähtee tällä investoinnilla, se tuottaa hintansa takaisin jo yhdessä vuodessa – puhumattakaan, jos he olisivat vuosikausia Suomessa työttöminä. Tämä olisi merkittävä säästö, Vähämäen eduskunta-avustaja Heikki Tamminen korostaa.
Opetusministeriön alalla panostetaan syrjäytymisen ehkäisyyn ja nuorisotyöhön. Rahoituksella pyritään torjumaan esimerkiksi nuorten ja lasten nettikiusaamista, nettipedofiliaa. Myös sosiaali- ja terveysministeriön puolella torjutaan nuorten syrjäytymistä.
Isot rahat liikenteeseen
Liikennepuolelle hallitus investoi merkittävästi. Ari Jalonen (ps.) johtaa eduskunnan liikennevaliokuntaa. Perusväylien korjausvelan lyhentäminen jatkuu 600 miljoonan investoinnilla. Hallitus lisää tähän kehittämishankerahoitusta 364 miljoonaa euroa, mikä nostaa rahoituksen lähes miljardiin euroon, mikä on merkittävä elvytysruiske.
Liikenneturvallisuuden ja perusväylänpidon parantamiseen myönnetään 595 miljoonaa euroa, mikä sisältää kansanedustajien kotikontujen parannushankkeita.
Armeija turvaa valiokunnan lisärahoituksella mm. sopimussotilaiden palkkaamisen. He ovat perinteisiä koulutustehtävissä toimivia henkilöitä, kuten värvättyjä kersantteja. MPK:n vapaaehtoinen maanpuolustustyö turvataan jälleen eduskunnan myöntämällä 404 000 euron rahoituksella.
Sosiaalipuolella myönnetään rahaa päihdeäitien tukeen, ruoka-avun tuki jatkuu, syrjäytyneitä tuetaan ja turvakoteihin lisätään 2 miljoonaa euroa.
Valiokunnan lisäyksiä 37 miljoonaa euroa
Valtiovarainvaliokunnan lisäyksiä, joihin perussuomalaiset ovat vaikuttaneet oleellisesti:
– Maahanmuuton tiedotustoimintaan lisätään 250 000 euroa,
– nettirikollisuuden torjuntaan 500 000 euroa,
– karjalan kielen elvytysohjelmaan 100 000 euroa,
– koulujen kerhotoimintaan 3 miljoonaa euroa,
– kristillisiin kouluihin 50 000 euroa,
– opintokeskuksiin 100 000 ja Suomen teologiseen opistoon 100 000 euroa.
– Panssarimuseo saa 100 000 euroa,
– Suomalaisuuden liitto 100 000,
– Takaisin elämään ry 300 000 euroa,
– Raittiuden ystävät ry 180 000 euroa,
– Syrjäytyneiden nuorten työpolku –hanke 2 650 000 euroa,
– ruoka-apu 1000 000 euroa,
– lastensuojelu 500 000 euroa ja ..
– päihdeongelmaisten tuki 1000 000 euroa.
Hallituspuolueiden yhteisiä lisäyksiä ovat:
– lisärahoitus rajavartiolaitokselle 550 000 euroa,
– hätäkeskuksiin 200 000 euroa,
– sopimussotilaisiin 296 000 euroa,
– maanpuolustusjärjestöjen tukiin myönnetään 404 000 euroa,
– rintamalisään 140 000 euroa sekä ..
– päihdeäideille 1 750 000 euroa.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Lapsiperheiden palveluihin mallia Varkaudesta – ”Tukee perheitä paremmin ja säästää kustannuksia”
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









