Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten ministeriryhmän Lapin kiertue käyntiin Sallasta

22.01.2016 |18:29

Perussuomalaiset ministerit Timo Soini, Jussi Niinistö, Hanna Mäntylä ja Jari Lindström sekä puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo ovat tänä viikonloppuna kiertueella Lapissa.

Kiertueohjelma käynnistyi hetki sitten yleisötilaisuudella Sallan kunnantalolla. Väkeä oli liikkeellä paljon, ja valtuustosali täyttyi ääriään myöten. Osa seurasi tilaisuutta lämpiön puolella.

Ministerit saivat lämpimän vastaanoton. Ministerien Mäntylä ja Soini lyhyiden puheenvuorojen jälkeen yleisö pääsi jututtamaan ministereitä kasvokkain. Salin täytti pian vilkas puheensorina.

”Pidetään koko maa asuttuna”

Keskusteluissa nousivat esiin mm. maahanmuutto, rajavalvonta, alueen työttömyystilanne sekä SOTE-uudistus.

– Halusimme aloittaa kiertueen juuri täältä Sallasta, koska porukkamme tekee täällä erittäin hyvää työtä. Vierailumme on myös kannanotto sen puolesta, että perussuomalaiset haluaa pitää koko maan asuttuna ja elinvoimaisena, Soini linjasi.

Ministeriryhmän kiertue jatkuu sunnuntai-iltapäivään saakka. Lauantaina ministerit tapaavat kansalaisia Kemijärvellä ja Rovaniemellä; sunnuntaina Torniossa ja Kemissä.

Yleisötilaisuuksien lisäksi aikatauluun sisältyvät vierailut mm. Sallan rajanylityspaikalla, Arktisessa keskuksessa, Tornion järjestelykeskuksessa sekä Outokummun terästehtaalla.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
5.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää