Artikkeli kuva

Martti Kainulainen

Perussuomalaisten Tavio: Tällä tavalla uusia työpaikkoja Suomeen

25.02.2016 |18:41

Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) ehdottaa, että yritykset vapautettaisiin tuloksestaan maksettavasta verosta siltä osin kuin yritys käyttää rahaa lisätyövoiman palkkaamiseen. Tavion mukaan yritykset alkaisivat palkata lisätyövoimaa, jolloin syntyisi lisää talouskasvua.

Esitetyssä mallissa valtiolle ei Tavion mukaan syntyisi veronmenetystä, koska verovapautusta saavat yritykset pystyvät kasvattamaan liikevaihtoaan ja maksavat siten seuraavana vuona voitoistaan enemmän veroa. Valtio saa lisäksi lisäverotettavaa uusien työpaikkojen kautta.

Tavio selvitti alustavasti muiden kansanedustajien kantoja asiaan. Hän kävi läpi Suomen Yrittäjien eduskuntavaalien 2015 vaalikonevastaukset. Vastanneista noin 130 kansanedustajasta 71 ilmoitti vaalikoneessa olevansa täysin samaa mieltä väitteeseen ”Yhtiön verot pitäisi maksaa vasta silloin, kun voitto jaetaan”. Lisäksi 37 oli jokseenkin samaa mieltä. Vastanneista 21 kansanedustajaa suhtautui kielteisesti.

– Työttömyys ja yritysten kilpailukyvyn puute ovat Suomen suurimpia yhteiskunnallisia ongelmia. Molempiin ongelmiin voidaan puuttua tämän aloitteen esittämällä tavalla. Kyseessä olisi win-win-tilanne, jossa kaikki voittavat – työntekijät, yritykset ja valtio, Tavio hahmottelee.

– Verojärjestelmän tulisi kannustaa kasvuun ja työllistämiseen. Suomessa on kuitenkin tehty vain vähän uudistuksia, jotka lisäisivät yritysten uskallusta palkata uusia työntekijöitä.

Tavio aikoo viedä asiaa eteenpäin ministereille ja tarvittaessa tehdä asiasta lakialoitteen. Hän on ammatiltaan lakitoimistoyrittäjä ja koulutukseltaan oikeustieteen maisteri.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

MTV Uutiset otti selvää, mistä maista suomalaisiin korkeakouluihin haetaan – Halla-aho: “Kukaan muu kuin toimittaja ei luullut, että Suomeen tultaisiin opiskelemaan länsimaista”

30.04.2025 |12:47
6.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa

02.05.2025 |16:43
7.
Suomen uutiset logo

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan

03.05.2025 |11:05

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää