

PS ARKISTO
Poliisikansanedustaja Rintamäki: Huumausaineiden käyttäjät haluavat tehokasta hoitoa – eivät käyttöhuoneita
Tänään eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin lähetekeskustelussa kansalaisaloitetta valvotusta käyttötilasta huumeita käyttäville. Poliisikansanedustaja Anne Rintamäki kertoo, että kansalaisaloite ajaa myös huumausaineiden käytön ja hallussapidon dekriminalisointia, sillä huumausaineiden hallussapidon ja käytön kriminalisointien on katsottu estävän käyttötilojen kokeilun ja vakiinnuttamisen Suomessa. Rintamäki pitää ajatusta järjettömänä.
– Aloitteen tueksi oli teetetty selvitystyö, jossa oli myönteisiksi kirjattuja kohtia kaikkiaan seitsemän. Huomionarvoista oli se, että noin kattava hoitotyö, terveysneuvonta ja kaikki testaaminen vaatii henkilöresurssien lisäksi riittävästi toimitiloja, Anne Rintamäki toteaa.
Kuka huolehtii hoitajan turvallisuudesta?
Rintamäki kysyy, mikä koulutustaso olisi riittävä käyttöhuoneen hoitajalla. Tulisiko käyttöhuoneet hyvinvointialueiden vai kuntien alaisuuteen? Millä hoidetaan resurssipula?
– Neljän lapsen äitinä en osaisi riemuita siitä, että jos lapseni olisi jäänyt huumekoukkuun, hän saisi piikittää itseensä puhtaalla neulalla hoitajan avustamana ainetta, jonka hän olisi hetkeä aikaisemmin hommannut satunnaiselta välittäjältä kulman takana. Hoitaja siis valvoisi, että piikittämiset tapahtuisivat turvallisesti, Rintamäki pohtii ja kysyy:
- Kuka huolehtii hoitajan turvallisuudesta, kun psykoottinen ”asiakas” tulee sisään? Entä mitä tapahtuu, kun asiakkaan perässä tiloihin tulee aggressiivinen huumekauppias, jolle kyseinen asiakas on jäänyt velkaa? Onko seuraava vaatimus palkata paikalle järjestyksenvalvonta vai oletetaanko poliisin partioiden päivystävän lähialueilla siltä varalta, että hälytys tulisi?
Käyttöhuoneet eivät ole ongelmattomia
Rintamäen mukaan on sanomattakin selvää, että kyseisten huoneiden ympärillä pyörii epämääräistä porukkaa, vaikka aloitteessa toisin väitettiinkin. Toiset ostavat kamaa ja toiset sitä myyvät.
– Kuka haluaa käyttöhuoneen naapuriinsa? Kuinka varmistetaan sijainnilla pelastajien nopea perilletulo, kun asiakkaaseen piikitetty aine ei olekaan niin puhdasta kuin kauppias on väittänyt ja asiakas alkaa kouristella ja mennä tajuttomaksi? Ehtiikö se yksi hoitaja testata sekä aineet että henkilön, elvyttää, hälyttää ambulanssin, suojata selustansa ja auttaa vieroitusoireittensa kanssa kamppailevaa seuraavaa asiakasta? Olisiko selvitystyössä pitänyt ottaa huomioon myös negatiiviset asiat?
Huumeiden käyttäjät eri mieltä
Myös huumausaineiden käyttäjien näkökulmaa on kuultu.
– Olen rikostutkijana kuulustellut huumausaineiden käyttäjiä. Kun käyttöhuoneista alettiin puhua, kysyin monelta, auttaisiko se heitä, että olisi kämppä, missä paikalla on aina henkilö, joka antaa puhtaan neulan ja avustaa pistämisessä. Jokainen, jonka kanssa asiasta keskustelin, halusi mieluimmin hoitoa, joka varmistaisi irtipääsyn huumeista, Rintamäki kertoo.
– Sain muutamilta aineiden käyttäjiltä selontekoa siitä, kuinka paljon voi käyttää eri aineita ja miten niitä voi käyttää jopa cocktailina. Valitettavasti näitten muutamien laskelmat olivat kuitenkin pettäneet ja sen seurauksena oli yliannostus ja kuolema.
Huumeiden käyttöön ei pidä kannustaa
Rintamäen mielestä yhteiskunnan tehtävänä on viestiä nuorille huumausaineiden vaarallisuudesta eikä kertoa julkkishenkilöiden jauhobileistä avoimesti. Huumeidenkäyttöön ei pidä kannustaa ketään puhumalla viihdekäytöstä.
– Yli 30 vuoden poliisikokemuksella ja joidenkin mielestä ummehtuneilla asenteilla voin sanoa, että huumausaineisiin liittyy aina rikollisuutta. Aineiden saamiseksi henkilön täytyy rahan puuttuessa joko myydä itseään tai tehdä rikoksia, koska käytettävät aineet vaativat paljon rahaa.
– Käyttöhuoneet eivät ole ratkaisu, kun halutaan auttaa huumeidenkäyttäjää pääsemään irti aineista eikä siihen auta myöskään mahdollinen huumausaineiden käytön dekriminalisointi vaan meidän tulee tehdä kaikkemme huumekoukussa olevien hoitoon pääsemiseksi maassamme. Lisää hoitopaikkoja ja helpottaa hoitoon pääsyä – se on yhteiskunnallisesti kestävää, Rintamäki toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hallussapito huumeiden käyttäjät huumeiden käyttöhuoneet Anne Rintamäki huumekuolemat hoitoonpääsy dekriminalisointi hoitajat Turvallisuus kansalaisaloite Poliisi Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.














