

LEHTIKUVA
Viikon 48/2021 luetuin
Polttoaineiden hinnat ennätyskorkealla, hallituksesta lupailtiin rahallista hyvitystä pienituloisille autoilijoille – ”Ministeri Harakka, milloin aiotte toimittaa lupaamanne rahat ihmisten tileille?”
Liikennepolttoaineiden ennätyskorkeat hinnat ovat kurittaneet suomalaisten autoilijoiden taloutta pitkin syksyä, eikä helpotusta ole näköpiirissä. Pakoin jopa kahteen euroon nousseet pumppuhinnat vaikeuttavat etenkin haja-asutusalueiden asukkaiden liikkumista, kun muitakaan liikkumismuotoja ei ole saatavilla.
– Hallituksen kurjistamispolitiikka ajaa suomalaiset kotitaloudet loputtomaan ahdinkoon, jossa autoa työmatkoihin käyttävällä ei pian ole varaa käydä töissä polttoaineen hinnan vuoksi. Suomen autokanta ei uusiudu päästöttömäksi viemällä autoilijoiden viimeisetkin rahat polttoaineverojen muodossa. Luulisi hallituksenkin ymmärtävän, että suomalaiset eivät aja vanhoilla autoilla omaksi ilokseen, vaan siitä syystä, että muuhun ei yksinkertaisesti ole varaa, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa.
Hallitukselta keppiä ja haittaveroja
Raakaöljyn raju hinnannousu yhdistettynä viimevuotiseen polttoaineveron korotukseen on luonut tilanteen, jossa yhä suurempi osuus kotitalouden käytettävissä olevista tuloista valuu auton tankkiin vähentäen samalla muuta kulutusta.
– Energiahintojen nousu näivettää suomalaisten ostovoimaa ja kurjistaa kansamme oloja samalla kun hallitus yrittää kerätä irtopisteitä järjettömällä ilmastopolitiikallaan, joka ei tarjoa tavalliselle kansalaiselle muuta kuin keppiä ja haittaveroja.
– Perussuomalaisten esittämä 25 prosentin veronalennus sekä sähkö- että polttoaineveroille helpottaisi merkittävästi suomalaisten jokapäiväistä elämää ja parantaisi etenkin pienituloisten ja haja-asutusalueiden asukkaiden tilannetta, Antikainen toteaa.
Harakka lupasi rahaa pankkitilille
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) esitti viime vuonna, että fossiilisten polttoaineiden hinnannousua hyvitettäisiin pienituloisille, mikäli polttomoottoriautoa on pakko käyttää. A-studiossa vieraillut ministeri totesi pankkitilille ilmestyvän rahaa, mitä ei ainakaan tähän mennessä ole tapahtunut.
– Ministeri Harakka lupasi pankkitilille ilmestyvän rahaa, mutta sen sijaan polttoaineiden hinnat ovat karanneet käsistä. Arvon ministeri, milloin rahat ovat tulossa tilille? Antikainen kysyy.
Antikainen on jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien polttoaineiden hintojen kompensaatiomallia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- haja-asutusalueet kulujen kompensointi polttoaineiden hinnankorotukset ilmastotoimet kurjistaminen autoilijat kustannukset sähkövero Timo HArakka Sanna Antikainen perussuomalaiset SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Hiilivuodon tukkiminen on ympäristöteko – ”Jos Suomi tekee liian radikaaleja ilmastotoimia, tuotanto siirtyy muualle”

Bensalitran hinta jo lähes kaksi euroa – Luukkanen: Punavihreä hallitus siirtää Suomea takaisin 1800-luvulle – ”Kurjistaminen näkyy joka paikassa”

Totuus ministeri Harakan tyhjistä lupauksista – Koponen: Vastuutonta kansalaisten sumuttamista

Perussuomalaiset esittää sähkön ja polttoaineiden veron alentamista neljänneksellä: Keskivertoperheelle lähes 500 euroa enemmän käteen vuodessa – hallituksen vaihtoehdosta tulossa 1 200 euron lisälasku

Hakkarainen: Keskustalaiset väittävät, että liikenteen päästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä onnistuu ilman bensiinin ja dieselin tuntuvia hinnankorotuksia – ”Tietävät valehtelevansa”

Ruotsin valtiopäivät hyväksyi opposition budjetin: Liikennepolttoaineiden ja ansiotulojen verotusta kevennetään – kansalaisten turvallisuutta lisätään

Suomessa on nyt EU-alueen kolmanneksi kallein bensa – Tavio: ”Autoilijoilta kerätään rahaa, joka menee kehitysapuna Afrikkaan”

Euroalueen hintojen nousu kaikkien aikojen ennätykseen – omikron-koronamuunnos voi lisätä poliittisten päätösten myötä tuotannon pullonkauloja

Koskela: Poikittaisratahanke hyödyttäisi koko Suomea – ”Junayhteyksien kokonaisvaltainen kehittäminen on yksi vaihtoehto ainaiselle autoilijoiden kurittamiselle”
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.














