

Stop! autoilijoiden kuritukselle! -kansanliikkeen mielenilmaus Torviprotesti 3.0 Helsingissä 7. elokuuta 2021. / LEHTIKUVA
Keskiverto-dieselautoilijan polttoainekulut ovat kasvaneet 810 euroa vuodessa – sähköauto jää yhä useammalle haaveeksi
Dieselin ja bensan hinta on noussut vuodessa reippaasti eikä se siihen jää. Keskiverto suomalaisen työssäkäyvän ihmisen pitäisi kustantaa alleen kallis sähköauto samaan aikaan, kun käteen jäävistä tuloista yhä suurempi osa kuluu polttoaineisiin. Yhtälö on mahdoton.
Dieselpolttoaine maksoi Porvoon Tarmolassa viime kesän alussa 1,069 euroa litralta. Vuoden 2021 elokuun alussa hinta oli litralta 1,532. Kun autoilija köröttää vuodessa 25 000 kilometriä ja kulutus on sekalaisessa ajossa 7 litraa sadalla, niin dieselistä joutuu vuositalolla maksamaan 810 euroa enemmän kuin vuosi sitten.
Polttoaine.net -sivuston mukaan ysivitosen bensiinin keskihinta oli sunnuntaina 1,713 euroa litralta ja dieselin 1,517 euroa litralta. Kalleinta menovettä oli tarjolla pohjoisen asemilla, bensa kustansi pyhänä 1,849 ja diesel 1,799. Verojen osuus bensiinin markkinahinnasta on tänään himpun verran yli 70 prosenttia. Dieselin hinnasta veroa on noin 60 prosenttia.
Budjettiriihessä raha on halpaa
Hallitus kokoontuu syykauden aluksi budjettiriiheen, jossa on tarkoituksena käsitellä ensi vuoden budjettia ja hallitusohjelman toteutumista. Vihreät ovat jo kesän aikana pitäneet ääntä siitä, että ympäristöasioihin on lisättävä panostusta ja tällöin ollaan todennäköisesti todella likellä autoilijan lompakkoa.
Hallituksen tekemän periaatepäätöksen mukaan Fossiilittoman liikenteen tiekartta sisältää keinot päästöjen vähentämiseksi. Tiekartan ensimmäisen vaiheen toimia on määrä käsitellä vuoden 2022 talousarvion yhteydessä eli syksyn budjettiriihessä. Taustalla väijyvä pandemia saattaa helpottaa Marinin hallituksen päätöksentekoa, sillä valtion lainanoton pohjaton piikki näyttäisi olevan edelleen apposen auki.
Evästystä hallituksen päätöksentekoon antoivat lauantaina autoilijoiden kurittamista vastustaneet mielenosoittajat, jotka järjestivät ”vimmatun tööttikonsertin” Helsingin keskustassa. Perussuomalaisia vilisevässä joukossa vaadittiin muun muassa polttoaineiden litrahintojen laskemista ja luopumista autoilijoille kielteisistä taloudellisista liikenteen uudistuksista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tulo-ja menoarvio 2022 Torviprotesti Fossiilittoman liikenteen tiekartta polttoaineiden hinta diesel liikenteen päästöt polttoainevero bensa Päästökauppa Arvonlisävero sähköauto Mielenosoitus perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Työpaikan parkkiruutu ehkä verolle – Ari Koponen: ”Hallitus ruoskii jälleen työssäkäyviä”

Auton sijasta apostolinkyydillä – valtioneuvoston kanslian mielestä kävellen olisit jo perillä

Bensa maksaa pian yli 2 euroa koko maassa – hintarallille ei näy loppua

Hakkarainen: Keskustalaiset väittävät, että liikenteen päästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä onnistuu ilman bensiinin ja dieselin tuntuvia hinnankorotuksia – ”Tietävät valehtelevansa”

Polttoaineiden hinnat ennätyskorkealla, hallituksesta lupailtiin rahallista hyvitystä pienituloisille autoilijoille – ”Ministeri Harakka, milloin aiotte toimittaa lupaamanne rahat ihmisten tileille?”

Ruotsin valtiopäivät hyväksyi opposition budjetin: Liikennepolttoaineiden ja ansiotulojen verotusta kevennetään – kansalaisten turvallisuutta lisätään

EU:lla taas ketunhäntä kainalossa: ”Jokainen maksaisi tankatessaan veroa Brysseliin”

Perussuomalaiset Naiset: Polttoainekulut nostavat suoraan sotekustannuksia – ambulanssit ja paloautot kulkevat polttoaineella
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat
Suomi ei nouse sillä, että leimaamme eri mieltä olevia ideologioiden kannattajaksi ja asemuotoisten tarinoiden levittäjiksi, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
















