

LEHTIKUVA
Viikon 8/2017 luetuin
PS: Katuja sotkettu ja käytetty ulkohuussina – ”Helsingin keskusta ei ole leirintäalue”
Helsingin Rautatieaseman alueelle on jo viikkojen ajan leiriytynyt telttojen ja kylttien kanssa laittomasti maassa olevia siirtolaisia. Helsingin perussuomalaiset nuoriso- ja naisjärjestö vaativat, että kaupunki hajottaa siirtolaisleirin välittömästi.
– Maahanmuuttoviraston ja tuomioistuimien päätöksiä ei jalkaa polkemalla kaadeta. Yötä päivää metelöiminen ja riehuminen ydinkeskustassa häiritsee tavallisia kansalaisia, eivätkä laittomat maassaolijat saavuta tempauksellaan mitään. Kaupungin pitää purkaa häiritsevä mielenosoitus mahdollisimman pian. Jos ihmiset välttämättä haluavat telttaretkeillä, suosittelemme lähtöä landelle, sanoo Helsingin PS-Nuorten puheenjohtaja Toni Ahva.
Sotkua ja häiriötä
Leirintäalueesta on seurannut paljon häiriötä, ja kaupungin katuja on sotkettu ja käytetty ulkohuussina. Häiritsevä, viikkoja kestävä protesti ei kuulu kokoontumisvapauden piiriin, vaan mielenosoitus on voitava rauhallisesti purkaa.
– Muissa Euroopan suurissa kaupungeissa on nähty samanlaisten siirtolaisleirien syntymistä, kun laillisen ja perusteellisen käsittelyn hakemukselleen saaneet turvapaikanhakijat eivät suostu tottelemaan virkavaltaa ja poistumaan maasta. Telttaleirit keskustassa vaarantavat ohikulkijoiden turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Tätä sirkusta on katseltu jo riittävän kauan. Odotamme kaupungin johdolta ripeitä toimia, vaatii PerusNaiset Helsinki ry:n puheenjohtaja Mari Rantanen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hongisto vaatii kokoontumislain muuttamista

Packalén vaatii kaupunkileirien kieltämistä lakimuutoksella

Vältteleekö Helsingin apulaiskaupunginjohtaja vastuuta? – Laittomasti maassa olevien leiri pysyy paikoillaan – ”Se ei riitä, että joitakin ottaa päähän”
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












