

LEHTIKUVA
PS-Nuoret: Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys pois – ”Ajavat punavihreää turmiollista agendaa”
Perussuomalaiset Nuoret tukee kansalaisaloitetta ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden poistamiseksi. Järjestö on jo vuosien ajan vaatinut, että perustuslain hengen vastainen pakkojäsenyys ylioppilaskunnista poistetaan.
– Haluamme tarjota yliopisto-opiskelijoille vapautta pakkojäsenyyden sijasta. Perustuslaki takaa kansalaisille yhdistymisvapauden, joka kattaa myös oikeuden olla liittymättä ylioppilaskuntiin, jotka nykyään lähinnä ajavat punavihreää turmiollista agendaa opiskelijoiden edunvalvonnan sijaan. Tähän on tultava muutos, vaatii Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.
Keskittyisivät opiskelijoiden edunvalvontaan
Kansalaisaloitteen on laatinut joukko korkeakouluopiskelijoita. Lähestyvät edustajistovaalit yliopistoissa ovat nostaneet taas pakkojäsenyyden keskusteluun ja Perussuomalaiset Nuoret kiittää aloitteen tekijöitä yhteiskunnallisesta aktiivisuudestaan. Kansalaisaloitteen voi käydä allekirjoittamassa sähköisesti.
– Sain idean kansalaisaloitteen laatimiseen pakkojäsenyyskeskustelun esiin tuomien epäkohtien johdosta. Mielestäni ylioppilaskuntien ja niiden edustajistojen tulee keskittyä vain opiskelijoiden edunvalvontaan ja muihin yliopistolaissa mainittuihin tehtäviin. Edustajiston ei pidä olla poliittisten broilerien selkääntaputtelukerho. Kenenkään ei tulisi tahtomattaan joutua rahoittamaan sellaista poliittista vaikuttamista, jota ei itse tue. Yliopistoissa vallitsee enemmän tai vähemmän vihervasemmistolais-globalistinen hegemonia, joka pahimmassa tapauksessa johtaa tieteen harjoittamisen kannalta myrkylliseen itsesensuuriin, kertoo kansalaisaloitteen vireillepanija Viljam Nyman.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.