PS-nuoret ei ole riittävän monikulttuurinen, valtion tuki evättiin

31.05.2013 |11:09

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on hylännyt Perussuomalaisten Nuorten tekemän oikaisuvaatimuksen nuorisotyön valtiontukipäätöksestä vuodelle 2013. Nuorisojärjestö oli vaatinut, että OKM muuttaisi tekemäänsä päätöstä siten, että järjestön hakema summa 55 000 euroa myönnetään täysimääräisesti.

Hylkäyspäätöksessä muun muassa todetaan, että ”[…] järjestön kannanottoja on tarkasteltava suhteessa nuorisolain ensimmäisen pykälän toiseen momenttiin, erityisesti monikulttuurisuuden osalta.”

– OKM myöntää, että tukipäätökseen vaikuttaa nuorisojärjestön näkemys poliittisesta kysymyksestä, joka jakaa mielipiteitä poliittisissa liikkeissä kautta Euroopan. Tällainen päätöksenteko tuntuu laajaan sanan- ja mielipiteenvapauteen uskovassa oikeusvaltiossa pöyristyttävältä, paheksuu Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

OKM perustelee avustuspäätöstä myös sillä, että nuorisojärjestö ei saa joutua asemaan, jossa se olisi riippuvainen avustusrahoista. Perussuomalaiset Nuoret on sen sijaan riippuvainen puolueemme myöntämästä tuesta, sillä OKM:n myöntämällä tuella emme pysty rakentamaan nuorisojärjestöämme.

Perussuomalaiset Nuoret valittaa OKM:n tukipäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
7.
Suomen uutiset logo

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan

10.11.2025 |18:05

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää