Artikkeli kuva

PS:n kansanedustaja Merja Rasinkankaan aloite eduskunnassa – Opintolainahyvityksen muuttaminen oikeudenmukaiseksi varusmiehille

27.04.2025 |14:14

Perussuomalainen kansanedustaja Merja Rasinkangas on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa vaaditaan opintolainahyvityksen ehtojen oikeudenmukaistamista varusmiehille. Aloitteen mukaan varusmiespalveluksen suorittaminen ei saa olla syy opintolainahyvityksen epäämiseksi. Erityisesti ammattikorkeakouluopiskelijoiden osalta tämä on ollut ongelma, jos on vapautunut palveluksesta kesken opintovuoden.

– Suomen itsenäisyyden puolesta palvelustaan suorittavat varusmiehet eivät voi olla eriarvoisessa asemassa opintolainahyvityksen suhteen, Rasinkangas painottaa.

Aloitteessa ehdotetaan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin opintolainahyvityksen saamisehtojen muuttamiseksi siten, että varusmiespalvelus ei saa olla este hyvityksen saamiseen.

Aloite sai kannatusta yli puoluerajojen. Seuraavat kansanedustajat ovat allekirjoittaneet Rasinkankaan tekemän aloitteen: Anne Rintamäki (ps), Christoffer Ingo (r), Ari Koponen (ps), Juha Mäenpää (ps), Olga Oinas-Panuma (kesk), Mauri Peltokangas (ps), Petri Huru (ps), Veijo Niemi (ps), Miko Bergbom (ps), Joakim Vigelius (ps), Onni Rostila (ps), Jarmo Lindberg (kok), Juha Hänninen (kok), Tere Sammallahti (kok), Timo Vornanen (tv), Sara Seppänen (ps), Sanna Antikainen (ps), Anders Norrback (r), Mika Riipi (kesk), Annika Saarikko (kesk), Juho Eerola (ps), Ville Väyrynen (kok), Janne Jukkola (kok), Oskari Valtola (kok), Pekka Aittakumpu (ps), Rami Lehtinen (ps), Sheikki Laakso (ps), Teemu Keskisarja (ps) ja Minna Reijonen (ps).

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
7.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11
9.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää