Artikkeli kuva

SDP:n kansanedustajia Sirpa Paateroa ja Antti Rinnettä ja vihreiden Ville Niinistöä nauratti perussuomalaisten Toimi Kankaanniemen ryhmäpuheenvuoro valtion vuoden 2016 talousarvioesityksen lähetekeskustelussa eduskunnassa 29. syyskuuta 2015. Kankaanniemen puheessa korostettiin muun muassa puoluetukien leikkaamisen välttämättömyyttä. / LEHTIKUVA

Punavihreä hallitus lapioi taskuihinsa miljoonakaupalla puoluetukea, perussuomalaisia asia tympii

19.08.2019 |15:34

Päästä sosialistipuolueet päättämään omasta rahoituksestaan, ja jälki on karmivaa. Tuskin oli erityisavustajien ja valtiosihteereiden määrän järkyttävästä paisuttamisesta ehditty uutisoida, kun saatiin tietoa uudesta vastaavasta puhalluksesta. Suomen uusi punavihreä hallitus onkin lähes ensitöikseen myöntämässä innoissaan lisää miljoonia kaikkein ”hädänalaisimmalle” taholle – eli itselleen.

Hallituksen riveistä asiaa perustellaan samalla tavalla kuin poliitikot aina yhteisten varojen kuppaamistaan perustelevat – vetoamalla yleiseen etuun. ”Turvataan oppositiopuolueiden toimintaedellytykset”, parannetaan nuorten vaikuttamismahdollisuuksia”, ”toteutetaan demokratiaa”. Poliitiikkojen kommenteista kirjoittaa Lännen Media.

Perussuomalaiset vastustavat puoluetuen korotuksia. Puoluesihteeri Simo Grönroos (ps.) kommentoi Lännen Medialle, että puoluetuen nostoesitys on ”hallituksen kädenojennus vaalitappion kokeneelle keskustalle, jonka taloudellinen tilanne on vaikea romahtaneen kannatuksen seurauksena”.

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Joonas Leppänen väittää lehdelle, että puoluetuen korotukselle ei ole ollut vastustusta missään puolueissa tähän mennessä.

Hän on väärässä.

Perussuomalaiset ovat systemaattisesti ja pitkään vastustaneet puoluetuen korottamista. Edellisellä hallituskaudella puoluetukea laskettiin perussuomalaisten vaatimuksesta. Samoin PS esti uuden maakuntavaaleja varten vaaditun ylimääräisen puoluetuen. Puolue ei hyväksy korotuksia, ja ajaa päinvastaista politiikkaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
4.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
8.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
9.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää