

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Puola majoittaa Ukrainan pakolaisia neuvostodiplomaattien luksushotelliin
Puola aikoo ottaa entisen neuvostodiplomaattien luksushotellin Ukrainan pakolaisperheiden käyttöön. Myös venäläismiljardööreiltä takavarikoitujen luksusjahtien käyttämistä pakolaisten majoittamiseen on ehdotettu. Puolaan tulee pakolaisina paljon muitakin kuin ukrainalaisia. Siinä sivussa Valko-Venäjän hybridisota irakilaisia siirtolaisia käyttäen jatkuu yhä.
Naapurimaihin paenneiden ukrainalaisten määrä on noussut jo noin miljoonaan. Yli puolet pakolaisista on suunnannut tiensä Puolaan. Niinpä majoituspaikoista on alkanut tulla pulaa, kertoo Notes from Poland -blogi.
Entiset neuvostodiplomaattien asunnot pakolaisille
Varsovan pormestari on päättänyt sijoittaa Ukrainasta tulleita pakolaisperheitä neuvostovallan aikaiseen luksushotelliin, jota käytettiin Neuvostoliiton suurlähetystön henkilökunnan ja vierailevien diplomaattien majoittamiseen.
1970-luvulla rakennettu valtavan kokoinen betonikolossi edustaa neuvostoarkkitehtuurin huippusaavutuksia (video). Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa rakennus on ollut tyhjillään ja sen omistuksesta on käyty kiistaa Puolan ja Venäjän valtioiden välillä. Samanlaisia kiistoja käydään yhä useiden neuvostoaikaisten rakennusten hallinnasta Varsovassa.
Vuonna 2016 Varsovan käräjäoikeus määräsi Venäjän valtion luovuttamaan rakennuksen Puolalle ja maksamaan korvauksia sen laittomasta käytöstä. Venäjä on kieltäytynyt noudattamasta oikeuden päätöstä vedoten siihen, että kyseessä on lähetystöalue.
Nyt Varsovan pormestari sai kuitenkin tarpeekseen ja julisti, että rakennus tullaan ottamaan Ukrainasta paenneiden lapsiperheiden majoituskäyttöön. Puolan ulkoministeriö on samoilla linjoilla. Ulosottomies on jo lähetetty toimeenpanemaan päätöstä.
Puolalaiset erittäin pakolaismyönteisiä
Vuosikymmeniä tyhjillään ollut rakennus vaatii siivousta ja pientä remonttia, mutta vapaaehtoisia siivoojia löytynee kyllä. Kyselytutkimusten mukaan puolalaiset suhtautuvat erittäin myönteisesti ukrainalaisiin pakolaisiin.
Lähes kaikki puolalaiset (yli 90 prosenttia) ovat valmiita ottamaan vastaan ukrainalaisia pakolaisia. Lähes kaksi kolmesta on jopa valmiita auttamaan heitä henkilökohtaisesti. Vastauksissa tulee toki vahvasti ilmi sellainenkin asenne, että ”otetaan vastaan vain kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat”, eli ”otetaan pakolaisiksi naiset ja lapset, jotta miehet voivat jäädä pysäyttämään Putinin”.
Pakolaisten majoittamiseen on ehdotettu myös muita luovia ratkaisuja. Yhdysvaltalais-puolalainen toimittaja ja kirjailija Anne Applebaum ehdottaa twiitissään, että venäläisiltä oligarkeilta takavarikoituja huvijahteja voisi käyttää pakolaisten majoittamiseen.
Puolaan virtaa muitakin kuin ukrainalaisia
Puolan YK-suurlähettiläs Krzysztof Szczerski kertoo, että Puolaan on Ukrainasta tullut ainakin 125 eri kansallisuuden edustajia. Tulijoita on muun muassa Nigeriasta, Marokosta, Intiasta, Afganistanista, Iranista, Turkista, Valko-Venäjältä ja Venäjältä.
Jotkut tulijat ovat Ukrainassa opiskelleita tai työskennelleitä muiden maiden kansalaisia, mutta joukossa on myös sellaisia henkilöitä, jotka matkustivat ensin Valko-Venäjälle yrittämään laittomasti Puolan rajan yli osana presidentti Aljaksandr Lukašenkan hybridioperaatiota. Nyt he ovat siirtyneet Ukrainan puolelle rajaa yrittäen hivuttautua Puolaan pakolaisvirran mukana ”ulkomaisiksi opiskelijoiksi” tekeytyen.
Hallintovaliokunta: hybridivaikuttaminen torjuttava
Suomessa eduskunnan hallintovaliokunta kannattaa EU:n tilapäisen suojelun direktiivin aktivoimista Ukrainasta pakenevien auttamiseksi, mutta samalla korostaa, että henkilöryhmät on määritettävä tarkasti rajaten tilapäinen suojelu vain Ukrainan sotaa pakeneviin.
Hallintovaliokunnan kannanotossa kiinnitetään huomiota myös hybridivaikuttamiseen. Ukrainalaisia siis halutaan auttaa, mutta samalla tulee varmistaa, ettei järjestelyä käytetä hyväksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Krzysztof Szczerski oligarkit Anne Applebaum Ukrainan sota tilapäinen suojelu Aljaksandr Lukašenka hybridivaikuttaminen Valko-Venäjä Varsova Neuvostoliitto Puola Ukraina Venäjä Pakolaisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ukrainan kansan puolustustaistelu hillinnyt pakolaismääriä – sadat tuhannet äidit ja lapset hakeutuneet turvaan naapurimaihin

Purra vihreälle sisäministerille: ”Se, että ette näe massasiirtolaisuudesta seuraavan minkäänlaisia ongelmia kohdemaalle, luo itsessään hybridivaikuttamisen mahdollisuuden”

Eduskunnan hallintovaliokunta kannattaa EU:n tilapäisen suojelun direktiivin aktivoimista Ukrainasta pakenevien auttamiseksi

EU-komissio esittää: Tilapäinen suojelu tuomassa unionin alueelle myös Ukrainaan aiemmin saapuneita turvapaikanhakijoita – hallintovaliokunta haluaa rajata tulijat

Ukrainalaiset ensin – maasta pakenevat ulkomaalaiset opiskelijat syyttävät Ukrainan ja Puolan rajaviranomaisia rasismista
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














