

MATTI MATIKAINEN
Puoluesihteeri Grönroos: Punavihreä veropolitiikka on karvasta myrkkyä, etenkin omakotitalossa asuville autoilijoille
Perussuomalaiset tilasivat reilu vuosi sitten Taloustutkimukselta selvityksen hallituksen ilmastopolitiikan vaikutuksista asumiseen ja liikkumiseen. Perussuomalaiset ovat viime aikoina nostaneet esiin ilmastopolitiikan konkreettisia seurauksia, kuten polttoaineen hinnankorotuksia, minkä erityisesti maaseudun puolustajana esiintyvä keskusta kokee kiusalliseksi.
Taloustutkimuksen arvion mukaan hallituksen kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden maksumiehiksi joutuvat etenkin maakuntien omakotitaloissa asuvat yksityisauton käyttäjät, joiden elinkustannukset tulevat kasvamaan nousevien lämmityshintojen ja nousevan polttoaineen hinnan takia.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos muistutti tiistaina Tuumaustunnilla, että kustannusten nousu johtuu pitkälti siitä, että keskusta hallituksessa hyväksyy kansalaisten ilmastokurittamisen.
– Keskusta on perinteisesti puolustanut maaseutua, tai ainakin esiintynyt tällaisena puolueena. Punavihreän hallituksen juoksupoikana se on kuitenkin mahdollistamassa punavihreän veropolitiikan, jonka maksajaksi etenkin maaseutu joutuu, Grönroos sanoo.
Keskusta pyrkinyt hiljentämään keskustelua
Perussuomalaisten puoluesihteeri huomauttaa, että keskusta kokee hallituksen punavihreän veropolitiikan seurausten esiin nostamista kiusallisena.
– Keskusta on pyrkinyt hiljentämään Taloustutkimuksen luvuista puhumisen, esittämällä tutkimuksessa esiin nousevia asioita vääriksi. Pasi Holm kertaa tutkimuksen sisällön ja perkaa tutkimuksesta esitetyt väitteet ja osoittaa, kuinka punavihreä veropolitiikka on karvasta myrkkyä etenkin omakotitalossa asuville autoilijoille, katsoi lukuja sitten mistä suunnasta tahansa.
Tieteelliseen tietoon perustuvasta päätöksenteosta puhutaan nykyään paljon. Grönroos huomauttaa, että usein tieteellisen tiedon perään aktiivisemmin huutavat ja perussuomalaisia tieteellisen tiedon puutteesta syyttävät tuntuvat kuitenkin olevan itse pahimpia populisteja.
– Näin siis, mikäli populisti-sanaa käytetään negatiivisessa merkityksessään, jossa sillä viitataan asioiden yksinkertaistamiseen ja tunteisiin vetoamiseen, tiedon ja järjen sijaan.
Ketkä ovatkaan niitä populisteja?
Grönroos korostaa, että perussuomalaiset vetoavat jatkuvasti tilastoihin ja tutkimuksiin siinä missä muu poliittinen kenttä ja media pelaavat mielikuvilla.
– Maahanmuuton sanotaan olevan rikkaus, jota ilman Suomi ei tule toimeen. Todellisuudessa tilastotieto sanoo päinvastaista ja valtaosa maahanmuutosta tuo enemmän julkisia menoja kuin se kasvattaa verotuloja. Ketkä ovat oikeasti niitä populisteja maahanmuuttokeskustelussa?
– Eurotukipakettien sanotaan pelastavan Suomen talouden ja Suomen itsekin muistutetaan saavan miljardeja tukirahoja. Mikä on sitten totuus tämän väitteen takana? Suomi on eurotukipaketin nettomaksaja. Tukirahat menevät valtaosaltaan maille, joiden osuus Suomen viennistä ei ole merkittävä. Maille, joiden verotus on Suomea kevyempää ja julkinen kulutus jopa Suomeakin holtittomampaa. Taloustieteilijät toisensa jälkeen ovat todenneet euron epäonnistuneeksi valuuttaliitoksi, mutta silti sitä pidetään julkisessa keskustelussa ainoana mahdollisuutena. Taas on hyvä jäädä pohtimaan sitä, ketkä ovat eurokeskustelussa niitä oikeita populisteja? Grönroos kysyy.
Vain ilmastopopulisti voi väittää punavihreää verotusta reiluksi
Viherveroihin liittyen, on ajan hengen mukaista vakuuttaa, että ”meidän kaikkien on tehtävä osuutemme ilmastotalkoissa”.
– Kuten Taloustutkimuksen selvitys taas osoittaa, että vaikka punavihreää veropolitiikkaa mainostetaan yleisesti kaikille, sen seuraukset ovat epätasapuoliset. Sen seuraukset joutuvat kantamaan eniten maakuntien väki, joka asuu omakotitaloissa ja liikkuu omalla autollaan. Punavihreä verotus ei ole alueellisesti tasapuolista ja vain ilmastopopulisti voi väittää tätä verotusta reiluksi, Grönroos sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-tukipaketit punavihreä politiikka ilmastotavoitteet asuminen ja liikkuminen veronkorotukset polttoaineiden hinta kustannukset Taloustutkimus Maaseutu Pasi Holm perussuomalaiset Simo Grönroos hallitus Keskusta maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset ympäristövaliokunnassa: EU:n elvytyspaketti ja ”vihreä siirtymä” sammuttavat Suomesta viimeisetkin valot

Perussuomalaiset julkaisi kuntavaaliohjelman: Tervettä järkeä päätöksentekoon – asiat tärkeysjärjestykseen, veronkorotuksille stoppi – suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus etusijalle

Ranne: Hiilineutraaliustavoite vie Suomen konkurssiin

Perussuomalaiset kyselytunnilla turpeenkäytön alasajosta: ”Edes keskustalla ei ole kanttia nousta vihreitä vastaan”

Vihreiden mielestä Suomi liikkuu polkupyörällä – perussuomalaiset tyrmää hallituksen intoilun ruuhkamaksuista: ”Sakkovero pienituloiselle työssäkäyvälle”

Angela Merkel nojaa Venäjään – maakaasu korvaa ydinvoiman ja Sputnik V paikkaa EU:n rokotemunaukset

Autoliitto otti kantaa hallituksen toimiin – polttoaineen hinnan nousupaine jopa 40 senttiä litralta

Hallitus nostamassa polttoainehintoja kuntavaalien jälkeen – Tavio: ”Perussuomalaiset eivät hyväksy polttoainehintojen nostoa ilmastotoimilla”

Ökyhankkeet ja omakotitaloasujien verorasituksen kiristäminen olivat liikaa – Vantaan pitkän linjan kuntapoliitikot Weckman ja Virkamäki siirtyivät kokoomuksesta perussuomalaisiin
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Heinäluoma selittää koulushoppailun asuntopolitiikalla – tilastot kertovat toista
SDP:n Eveliina Heinäluoma selitti tällä viikolla koulushoppailun asuntopolitiikan syyksi ja nosti Myllypuron esimerkiksi onnistuneesta kehityksestä. Asuntomarkkinadata kertoo kuitenkin toista tarinaa.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Valtiovarainministeri Riikka Purran kommentit oppositiojohtajien talouspuheisiin: ”Uskomatonta tuubaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra luki Ilta-Sanomien jutun, jossa oppositiojohtajat lähettävät juuri budjettiriihen alla Purralle terveisiä ja kehottavat tätä ”pitämään suunsa soukemmalla”. Lue tästä, kuinka Purra vastaa maanantai-iltana terassiltaan ja lähettää omat terveiset Minja Koskelalle, Antti Kaikkoselle sekä kumppaneille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














